test
Sairaanhoitaja (2) / Koukkuniemen vanhainkoti, Havula - Tampereen kaupunki

Sairaanhoitaja (2) / Koukkuniemen vanhainkoti, Havula

Koukkuniemen vanhainkoti palvelee tamperelaisia ikäihmisiä, joiden asuminen omissa kodeissaan ei tukitoimista huolimatta ole enää turvallista. Elämän mielekkyyden säilyttäminen on keskeinen osa päivittäistä työtämme. Hoito perustuu yhdessä asukkaan kanssa laadittuun yksilölliseen palvelu- ja hoitosuunnitelmaan. Koukkuniemen vanhainkoti sijaitsee luonnonkauniilla paikalla hyvien liikenneyhteyksien varrella.

Haemme vastaavaa sairaanhoitajaa sekä Vip-sairaanhoitajaa vakituisiin toimiin Koukkuniemen vanhainkotiin Havula -taloon. Sairaanhoitajana toimit hoitotyön asiantuntijana moniammatillisessa tiimissä. Tehtäviisi kuuluvat mm. asukkaiden voinnin seuranta, lääkehoito ja hoitotoimet kussakin työvuorossa asukkaan tarpeen mukaan kuntouttavalla työotteella. Työ on vuorotyötä, pääsääntöisesti aamu- ja iltavuoroja arkisin ja viikonloppuisin. Käytössäsi on autonominen työvuorosuunnittelu, joka mahdollistaa omiin työvuoroihin vaikuttamisen. Vastaava sairaanhoitaja toimii osastonhoitajan työparina, hänellä erikseen sovittuja hallinnollisia tehtäviä ja tarvittaessa hän sijaistaa osastonhoitajaa. Vip-sairaanhoitaja työskentelee talon neljällä eri osastolla. Ilmoitathan hakemuksessasi, kumpaa paikkaa haet.

Etsimme tiimiimme kahta positiivista ihmisläheisesti toimivaa sairaanhoitajaa, joille vanhustyö on lähellä sydäntä. Voit olla nuori, varttuneempi, vastavalmistunut tai alan konkari. Työssä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, innovatiivisuutta ja rentoa kehittämismyönteistä työotetta. Tarjoamme sinulle monipuolisen työn ikäihmisten parissa, mahdollisuuden oppia uutta, osaavan ja auttavan tiimin tuen.

Kelpoisuusvaatimuksena on Suomessa laillistettu sairaanhoitaja. Kielitaitovaatimuksena on sujuva suomen kielen kirjallinen ja suullinen taito.

Eduksi katsotaan aikaisempi kokemus ikäihmisten kanssa työskentelystä, vastaavalla sairaanhoitajalla työvuorosuunnittelu osaaminen.

Valitulta edellytetään LOVe-lääkehoidon verkkotestin (LOP, PKV, KIPU, IV) hyväksyttyä suorittamista ennen työsuhteen alkua sekä tartuntalain 48§:n mukaista tautisuojaa.

Lisätietoja antaa osastonhoitaja Marjukka Kiuru, puh. 040 806 3743 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Hakuaika päättyy 24.1.2022.

Tehtävää haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Lisätietoja

http://www.tampere.fi
http://www.tampere.fi/tyo

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa osastonhoitaja Marjukka Kiuru, puh. 040 806 3743 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@tampere.fi.

Lisätietoja

Koukkuniemi asumispalvelut yhteiset

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!


Osoite: Ahlgrenin puistokuja 1, 33180 Tampere
Tampereen kaupunki - Savuton työpaikka Tampereen kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja Tampereen kaupunki - Vastuullinen työnantaja

Sinulle suositellut työpaikat