test

Salon kaupungin terveyspalveluissa on haettavana sairaanhoitajan sijaisuus heti tai sopimuksen mukaan. Määräaikaisuus kestää kesäkuun loppuun 2022. Työsuhteen ensisijainen sijoittumispaikka on terveyskeskussairaalan osasto 2.

Työhösi kuuluvat monipuoliset, mielenkiintoiset ja vastuulliset sairaanhoitajan tehtävät terveyskeskussairaalan osastolloilla. Terveyskeskussairaalaan kuuluu kolme osastoa, joista osastot 1 ja 2 ovat 45 paikkaisia. Osasto 2 on profiloitunut tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoitoon ja lisäksi osastolla toimii palliatiivinen- ja saattohoitoyksikkö. Lisäksi hoidetaan moniammatillisesti kaikkien erikoisalojen aikuisia ja ikääntyneitä salolaisia potilaita. Työ osastoilla on kolmivuorotyötä.

Arvostamme asiakaslähtöisyyttä, motivoivaa asennetta kuntouttavaan hoitotyöhön, monipuolisia vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, hyvää paineensietokykyä sekä kehittämis- ja kehittymismyönteisyyttä. Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle maksuttomia liikuntaryhmiä, lounasruokailun henkilökuntahintaan, kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuuksia sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Panostamme hyvään johtajuuteen ja henkilöstömme hyvinvointiin. Tavoitteemme on olla joka päivä parempi kaupunki sekä asukkaillemme, yrittäjillemme, henkilöstöllemme että yhteistyökumppaneillemme. Olemme savuton työnantaja.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- tai terveysalan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava opistoasteen tutkinto sekä edellytämme terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaista laillistusta. Lisäksi eduksi katsotaan syventävät opinnot tai muu lisäkoulutus sekä kiinnostus profiloitumisen mukaisesti. Tehtävän edellyttämät LOVe -osiot tulee olla suoritettuna tai suorittaa sopimuksen mukaisesti.

Tehtäväkohtainen palkka on 2611,00 euroa kuukaudessa. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi 6kk jälkeen maksetaan henkilökohtaista palkanlisää. Työssä noudatetaan koeaikaa suhteessa työsuhteen pituuteen. Työsuhteisiin valittujen tulee esittää todistus terveydentilastaan 30 pv kuluessa työn aloittamisesta. Tehtävien hoidossa edellytetään tartuntatautilain §48 mukaista rokotussuojaa, myös covid-19-rokotusten antamaa suojaa. Työntekijä toimittaa covid-19 rokotustodistuksen työnantajalle kirjallisena töihin tullessaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa osastonhoitajan sij Marianne Pellikka puh. 044 7723648 marianne.pellikka@salo.fi ja ylihoitaja Päivi Laaksonen puh. 044 7723014 paivi.laaksonen@salo.fi

Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön, rekrytointi@salo.fi. Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki/ kirjaamo, PL 77, 24101 Salo. Kuoreen merkintä Hakemus/ sairaanhoitajan sijaisuus, tk-sairaala. Kaikki hakemukset tallennetaan Kuntarekry -järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Haastattelut pidetään viikolla 5 ja/tai 6

Haku päättyy 28.1.2022 klo 12.

Lisätietoja

http://www.salo.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Osastonhoitajan sij Marianne Pellikka puh. 044 7723648 marianne.pellikka@salo.fi ja ylihoitaja Päivi Laaksonen puh. 044 7723014 paivi.laaksonen@salo.fi

Lisätietoja

Sairaalapalvelut

Salo on toisiaan täydentävien vastakohtien kaupunki. Täällä on hiljaisuutta ja yhdessä tekemistä, älyä ja tunnetta, ennakkoluulotonta teknologiaosaamista sekä ihmisläheisyyttä. Salo on lähes 52 000 asukkaan ja noin 5000 yrityksen kaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yhteydet pääkaupunkiseudulle ja Turun suuntaan ovat nopeat sekä sujuvat, asuminen edullista ja monimuotoinen luonto meri-, joki- ja järvimaisemineen houkuttelee myös loma-asukkaita ja matkailijoita.

Salo on kansainvälisesti tunnettu langattoman tiedonsiirron monipuolisesta osaamisesta. Kaupungissamme on pitkät perinteet maataloudessa sekä metalli- ja puusepänteollisuudessa. Salosta löydät myös monipuoliset ostosmahdollisuudet sekä Suomen parhaan torin.


Osoite: Sairaalantie 9, 24130 Salo
SALON KAUPUNKI - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat