Hakuaika päättyy
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on käynnistynyt Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke nuorten huumekuolemien ehkäisemiseksi. Haemme hankkeeseen nyt kahta sairaanhoitajaa.
Hankkeessa pääset osaksi moniammatillista työryhmää ja luomaan lastensuojelun sijoittamien nuorten ja päihteiden käytön suhteen riskissä olevien nuorten pariin jalkautuvaa mielenterveys- ja päihdetyön mallia.
Tavoitteenamme on tavoittaa päihteidenkäytön suhteen riskissä olevat nuoret, parantaa terveysneuvonnan ja päihteisiin liittyvän tiedon saavutettavuutta alaikäisten joukossa, lisätä nuoria kohtaavien ammattilaisten osaamista päihteitä käyttäviä nuoria kohdatessa sekä parantaa nuoren ja huumeita käyttävien osallisuutta palveluiden suunnitteluun.
Hankkeen sairaanhoitajan työtehtävät ovat monipuolisia. Hankkeen tässä rekrytoinnissa rekrytoivat sairaanhoitajat työskentelevät työparina vastaten lastensuojelulaitoksiin jalkautuvasta työstä sekä hankkeeseen liittyvien materiaalien tuottamisesta. Alkuvaiheessa jalkautuvan työn tavoitteena on osallistaa nuoria ja päihteitä käyttäviä nuoria toimintamallin suunnitteluun sekä kartoittaa lastensuojelulaitosten työntekijöiden osaamistasoa päihteitä käyttävien nuorien kohtaamisesta sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tarjolla olevasta palveluvalikoimasta. Rekrytoitavat sairaanhoitajat osallistuvat tarvittavien ohjeistusten ja toimintamallien koostamiseen olemassa olevista hyvinvointialueen ohjeistuksista, sekä tarpeenmukaisten uusien toimintamallien ja ohjeiden luomiseen, yhteistyössä mielenterveys- ja päihdepalveluiden toiminnasta vastaavien henkilöiden kanssa. Lisäksi he vastaavat hankkeen seurannasta ja raportoinnista.
Tällä hetkellä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella potilastietojärjestelmänä osassa aluetta on Pegasos-Omni ja Espoo-Kauniainen alueella Lifecare. Ensi vuonna koko hyvinvointialue siirtyy käyttäämän Lifecare Asiakas- ja Potilastietojärjestelmää.
Työpaikan nimi ja osoite: Mielenterveys- ja päihdepalvelut, Kalaonnentie 8
Työaika: 37,75 h/vko (LIITE 7)
Tehtävä on määräaikainen, 10.11.2025 - 30.6.2027.
Tehtävään soveltuva koulutus: Laillistettu sairaanhoitaja
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyvien vuorovaikutustaitojen lisäksi kykyä toimia moniammatillisessa työryhmässä sekä kykyä itsenäiseen päätöksentekoon ja oman työn organisointiin. Eduksi katsotaan myös aiempi kokemus mielenterveys- ja päihdetyöstä ja erityisesti kokemusta työskentelystä päihteitä käyttävien nuorten kanssa.
Tehtävässä edellytetään voimassa olevaa lääkehoitolupaa (LOVe) tai sen suorittamista kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta.
Tehtävässä edellytetään myös tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa sekä tartuntatautilain §55:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.
Arvostamme hyvää tiimityöskentelykykyä ja paineensietokykyä. Hektisessä ympäristössä tarvitaan asiakaspalvelutaitoja, joustavuutta ja muutoksiin sopeutumista. Lisäksi toivomme innokkuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn, ruotsin ja englannin kielen taitoa ja halua oppia uutta! Osaaminen ja kokemus haavahoidosta katsotaan eduksi.
Olemme muutoksen tekijöitä. Uudistamme rohkeasti sen, mikä kaipaa parannusta, ja säilytämme sen, mikä toimii. Panostamme jokaisen työntekijämme hyvinvointiin ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme lounasedun ja saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Lisäksi pääset kehittämään omaa osaamistasi Eduhousen ja Oppiportin laajojen verkkokoulutusten avulla.
Tehtävästä lisätietoja antaa apulaisylilääkäri Anni Lamminsalo anni.lamminsalo@luvn.fi ja palveluesihenkilö Marjo Eteläpää marjo.etelapaa@luvn.fi
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella palvelemme 470 000:a asukasta Espoossa, Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Lohjalla, Raaseporissa, Siuntiossa ja Vihdissä – ja henkilöstömme koostuu yli 9 000 ammattilaisesta.
Tavoitteenamme on osaava ja monimuotoinen henkilöstö, joka heijastaa koko läntisen Uudenmaan väestörakennetta. Rekrytoinnissa edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Kaksikielisyys on laajan alueemme rikkaus ja arvostamme molempien kotimaisten kielten osaamista.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.