Sairaanhoitaja, Sateenkaari - Sipoon kunta

Sateenkaari on Sipoon Nikkilässä sijaitseva ikäihmisten 32- paikkainen kodikas ja tunnelmallinen hoitokoti. Toimimme myös saattohoidon tukiosastona ja erityiskoulutamme henkilöstöämme saattohoidon osaajiksi.

Toimintamme lähtökohtana on mahdollistaa asukkaille omannäköinen, laadukas ja aktiivinen arki. Asukkaiden läheiset kuuluvat luontevana osana yhteisöömme. Osaava ja innostunut henkilökunta toimii kannustavasti ja itseohjautuvasti. Arvostamme toistemme osaamista, haluamme kehittää ja oppia uutta yhdessä. Erilaisuus on meille voimavara, rikkaus ja mahdollisuus.

Oletko aidosti kiinnostunut ikäihmisten parissa työskentelystä? Omaatko hyvän kohtaamisen kyvyn ja vuorovaikutustaidot? Koetko olevasi hyvä ideoija ja kykenet tarttumaan hetkeen? Haluatko kehittää itseäsi ja tuoda omat vahvuutesi ja taitosi myös meidän saataville?

Tarvitsemme juuri sinua! Tule meille sairaanhoitajaksi!

Haemme kahta SAIRAANHOITAJAA vakinaiseen tehtävään. Työn aloitus 16.3.2020 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto sekä soveltuvuus tehtävään. Lisäksi edellytämme toisen kotimaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa sekä toisen kotimaisen kielen hyvää suullista taitoa. Tarjoamme myös mahdollisuuden kielitaidon kehittämiseen. Perehtyneisyys vanhustyöhön, saattohoitoon ja alan työkokemus katsotaan eduksi.

Työ on kaksivuorotyötä, palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan ja koeaika on kuusi kuukautta. Tehtäväkohtainen palkka on 2533,22 euroa + mahdolliset lisät. Tehtävään valitun on esitettävä hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan ennen koeajan päättymistä. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

Hakemukset pyydetään jättämään 24.2.2020 klo 15.00 mennessä ohessa olevan linkin kautta tai osoitteessa www.sipoo.fi/rekry. Järjestämme haastattelut valituille to 27.2. ja pe 28.2. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja

https://www.sipoo.fi/fi/sosiaali-_ja_terveyspalvelut/ikaantyneiden_palvelut__ja_vammaisten_palvelut/asumis-_ja_hoitopalvelut/ymparivuorokautinen_hoiva-asuminen
https://www.facebook.com/HoivayksikkoSateenkaari/

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja tehtävästä antaa osastonhoitaja Mira Pajunen puh. 040 191 4510 tai sähköpostitse mira.pajunen@sipoo.fi

Sosiaali- ja terveysosasto, Ikääntyneiden palvelut
Osoite: Jussaksentie 14, 04130 Sipoo

Sipoossa on erinomaiset mahdollisuudet työhön ja asumiseen. Voimakkaasti kasvava Sipoo tarjoaa henkilöstölleen mielenkiintoisen ja monipuolisen työympäristön. Panostamme toimiviin työtapoihin, laadukkaisiin palveluihin sekä kuntalaisten ja koko henkilöstön osallistamiseen ja hyvinvointiin. Sipoon kunnan palveluksessa työskentelee noin 1 200 henkilöä. Tule sinäkin meille töihin!