Haemme sairaanhoitajia vakituisiin ja määräaikaisiin palvelussuhteisiin Kymenlaakson keskussairaalan teho- ja valvontahoidon yksikköön.

Hei sairaanhoitaja, uudempi tai jo pidempään alalla mukana ollut. Hyppää rohkeasti mukaan muutoksen junaan. Tarjolla on modernia tekniikkaa ja upouudet sekä nykyaikaiset avarat tilat, jossa on hyvät ja monipuoliset mahdollisuudet kehittää ja syventää osaamistaan.

Intensiiviyksikössä hoidetaan kaikkien erikoisalojen teho- ja valvontatasoista hoitoa vaativia potilaita. Intensiivihoidon yksikössä tulevat toimimaan teho, valvonta, sydänvalvonta ja aivohalvausyksikön valvonta. Potilaspaikkoja uudessa yksikössä on yhteensä 27, joista 21 paikkaa on teho -ja valvontahoidon aluetta ja 6 paikkaa sydänvalvonnan toiminta-aluetta.

Henkilöstö alueella tulee liikkumaan sujuvasti eri yksiköiden välillä muuttuvien potilastilanteiden vaatimusten mukaisesti, kuitenkin niin että ydinosaaminen ja syvällisempi asiantuntijuus tulee säilymään esimerkiksi tehohoitotyössä tai sydänpotilaan hoitotyössä. Osaamisen laajentaminen tapahtuu oman lähtötason ja perehdytysohjelman kautta.

Kelpoisuusvaatimus tehtävään on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukainen sairaanhoitajan laillistus. Teho- ja valvontahoidossa tilanteet vaihtuvat nopeasti ja työskentely edellyttää erilaisten teknisten hoitovälineiden hallintaa. Toivomme sinulta hyvää paineensietokykyä, kykyä priorisoida tehtäviä ja hahmottaa hoidollisia kokonaisuuksia. Lisäksi tarvitset rohkeaa otetta uusien asioiden ja laitteiden opetteluun. Kaikesta teknisyydestä huolimatta teho- ja valvontahoitotyössä korostuvat ihmisen kohtaaminen ja tukeminen sekä laadukas perushoito. Eduksi katsotaan kokemus teho- ja valvontahoitotyöstä tai akuuttihoitotyöstä, mutta ehdotonta edellytystä aiemmalle kokemukselle ei ole, vaan positiivisella asenteella, avoimella ja reippaalla mielellä sekä kehittymis -ja kehittämishalukkuudellakin voi päästä pitkälle ja tulee varmasti huomioiduksi rekrytoitaessa uutta, innostunutta henkilöstöä kasvavaan toimintaan.

Kymsotelaiset huolehtivat rokotesuojastaan.

Lisätietoja

http://www.kymsote.fi

Tutustu työnantajaan

Jukka Tiitola, palveluesimies p. 0442231211
Tanja Raekumpu, palveluesimies p. 0404898753

Kymsote Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelut
Osoite: 48210 Kotka

Kymsote - Laadukkaat palvelut, hyvinvoiva maakunta

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote huolehtii 170 000 kymenlaaksolaisen terveydestä, hyvinvoinnista ja toimintakyvystä. Tuotamme terveys-, perhe-, sosiaali- ja ikääntyneiden palveluja. Tavoittelemme toiminnassamme parasta asiakaskokemusta ja panostamme ennaltaehkäiseviin, laadukkaisiin ja kustannustehokkaisiin palveluihin. Kymsote on Kymenlaakson suurin työnantaja, jonka palveluksessa on yli 5 700 henkilöä. Kymenlaaksossa meillä on ihmisen kokoinen arki: rehti tekemisen meininki, monipuoliset kehittymismahdollisuudet sekä luonnostaan vahva asuinympäristö.

Laadun tekee huippuammattilaiset.