Sairaanhoitaja (teho- ja valvontaosasto) - Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.

ESSOTE hakee sairanhoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Mikkelin keskussairaalan teho- ja valvontaosastolle 12.10. alkaen tai sopimuksen mukaan.

Teho- ja valvontaosasto on äkillisesti sekä vaikeasti sairastuneiden potilaiden akuuttivaiheen hoito-, tarkkailu- ja toimenpideyksikkö. Osastolla on 18 potilaspaikkaa, joista neljä on pääsääntöisesti ajanvarauksella tulevia sydäntutkimuspotilaita varten. Olemme muuttaneet heinäkuussa 2019 uusiin tiloihin Kuumaan sairaalaan. Uuden osastomme keskellä toimii koronaariangiosali, jonka toiminnasta osastomme vastaa.

Sairaanhoitajan tehtäviin teho- ja valvontaosastolla kuuluu mm. kriittisesti sairaan teho- ja valvontatasoisen potilaan hoitotyö. Mahdollisuus myös MET-toimintaan sekä angiosalityöskentelyyn. Tehohoitoon syvemmin perehtyneet hoitajat toimivat myös MET-hoitajina, valvontapotilaan hoitoon syvemmin perehtyneillä on mahdollisuus suuntautua myös koronaariangiosaliin. Tarjoamme sinulle monipuolisen, haasteellisen ja kehittyvän työympäristön sekä perehdytyksen tehtävään. Meillä on hyvä työyhteisö, jossa sinulla on mahdollisuus syventää akuutti- ja/tai tehohoidon osaamistasi. Työ on vuorotyötä.

Kelpoisuusvaatimuksena on laillistettu sairaanhoitajan tutkinto. Eduksi katsotaan kokemus akuuttipotilaan hoitotyöstä.

Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella työpaikkailmoituksen alareunassa olevasta hae työpaikkaa - linkistä tai te-palvelut.fi sivustolla näkyvän linkin kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona haettavaan tehtävään kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus. Ulkomailla suoritetuista tutkinnoista ja työtodistuksista tulee olla viralliset suomenkieliset käännökset. Palvelussuhteen ehdot ja tehtäväkohtainen palkka määräytyvät KVTES:n ja tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän mukaisesti. Valitun tulee esittää vaadittava lausunto työhöntulotarkastuksesta. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Palvelussuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.essote.fi

Tutustu työnantajaan

Vs. osastonhoitaja Pirkko Liljegren, puh. 040 359 6903, pirkko.liljegren@essote.fi ja vs. apulaisosastonhoitaja Terhi Pylvänäinen, puh. 040 359 8510, terhi.pylvanainen@essote.fi.
Käytämme sähköistä viestintää rekrytointiprosessin eri vaiheissa. Hakemuksen tekniseen täyttämiseen liittyvissä kysymyksissä ohjeita voit kysyä ohjelman pääkäyttäjiltä: Hannele Muhonen, puh. 040 359 7980 tai Juuli Pulkkinen, puh. 040 359 8683.
Työpaikkahakemuksen Työkokemus-kohtaan merkitään tällä hetkellä voimassa olevan työsuhteen päättymispäiväksi hakuajan päättymispäivä.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.
Osoite: Porrassalmenkatu 35-37, 50100 Mikkeli

Essote on Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, joka tuottaa Mikkelin, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä erikoissairaanhoidon. Lisäksi kuntayhtymä tuottaa Pieksämäen ja Joroisten erikoissairaanhoidon palvelut.

Tarjoamme kattavasti eri erikoisalojen palveluja ja toimimme opetussairaalana. Meillä on myös mahdollista toimia laaja-alaisesti perusterveydenhuollon sekä sosiaalialan työtehtävissä.

Tuemme työntekijöiden ammatillista kehittymistä koulutuksen ja työnohjauksen avulla. Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä osaavassa työyhteisössä ja nykyaikaisessa työympäristössä. Lisäksi tarjoamme työntekijöillemme ePassi-edun (liikunta/ kulttuuri). Ammattilaisia kuntayhtymässä työskentelee yli 3500.

Etelä-Savo sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Saimaan äärellä. Vireästä maakunnasta löytyy monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Asuntoja löytyy helposti niin keskustan sykkeestä kuin maaseudun rauhasta. Mikkelin keskussairaala sijaitsee kaupungin keskustassa ja lyhyen kävelymatkan päässä matkakeskuksesta.

Olet lämpimästi tervetullut työskentelemään kanssamme!