test

Sijaisuudet sosionomeille ja sosiaalityöntekijöille

Hakuaika päättyy  31.12.2024 15:00

Meillä on Satakunnan hyvinvointialueella tarjolla sosionomeille ja sosiaalityöntekijöille paljon erilaisia työllistymismahdollisuuksia. Työnkuva on yksiköstä riippuen hyvin erilainen. Ammattinimikkeiden alle sisältyy paljon erikoisosaamista. Työtä on tarjolla erityis- ja sairaalapalveluissa, aikuisten palveluissa, lasten- ja nuorten palveluissa sekä ikääntyneiden palveluissa.

Jättämällä hakemuksen ilmoitat kiinnostuksesi työskennellä sosionomina, sosiaaliohjaajana tai sosiaalityöntekijänä yksiköissämme, joissa on tarjolla sijaisuuksia asiakas- ja henkilökuntatilanteemme mukaan. Tehtäviin haemme sosiaalialan ammattilaisia ja työntekijätarpeemme mukaan myös alalla opiskelevia. Työtä on tarjolla eri puolilla maakuntaa, joten kerrothan hakulomakkeella toiveesi paikkakunnista ja millaisista työtehtävistä olet kiinnostunut.

Sosionomilta edellytämme sosiaalialan ammattikorkeakoulututkintoa tai aiempaa opistoasteista tutkintoa, sosiaalityöntekijältä sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukaista sosiaalityöntekijän kelpoisuutta sekä kaikissa tehtävissä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaista laillistusta.

Alan opiskelijalta edellytämme, että olet suorittanut vähintään 2/3 opinnoistasi.

Täytä sähköinen hakemus, siitä muodostuu samalla CV. Käymme rekrytointipalveluissa säännöllisesti läpi saapuneita ja päivitettyjä hakemuksia. Hakemuksen lähetettyäsi, voit olla itse yhteydessä rekrytointipalveluihin (rekrytointi@sata.fi) haastattelun sopimiseksi. Haastattelussa käydään läpi, missä yksiköissä voisit työskennellä. Huolehdithan, että hakemuksesi on ajan tasalla työ- ja elämäntilanteesi muuttuessa päivittämällä hakemustasi itse tai ottamalla yhteyttä rekrytointipalveluihin.

Edellytämme työntekijöiltämme tartuntatautilain 48 § mukaista rokotussuojaa.


Lisätietoja

http://www.sata.fi

Yhteystiedot

Rekrytointipalvelut, rekrytointi@sata.fi

Arja-Leena Kukkola, p.044 701 1852

Juuli Ylikoski, p.044 707 6979

Jätä sijaishakemus

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Meillä työskentelee noin 9000 sosiaali- ja terveydenhuoltoalan sekä pelastustoimen ammattilaista. Myös opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalvelut ovat osa hyvinvointialuetta. Tuotamme myös laajasti tukipalveluita ja meillä voit työskennellä esimerkiksi logistiikan, hankintojen ja ateriapalveluiden parissa. Liity osaavaan joukkoomme! Tutustu työnantajaan