Sisällöntuottaja - Koillis-Suomen Kehittämisyhtiö Naturpolis Oy

Tule luomaan ja kehittämään uudenlaisia työllisyyspalveluja sekä vaikuttamaan Koillis-Suomen työllisyyden kehittymiseen positiivisesti! Mahdollisuuksien Pohjoinen - JobBoost Koillis-Suomi on 1.9.2020 - 30.4.2023 toteutettava ESR-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on tehostaa työnhakijoiden ohjautumista oikea-aikaisesti alueen työllisyyttä edistäviin palveluihin ja työpaikkoihin, vastata yritysten ja työnhakijoiden osaamisen kehittämistarpeisiin sekä edistää alueen yritysten osaavan työvoiman saatavuutta.

Hankkeessa kehitetään erilaisia alueellisia ja paikallisia kumppanuusmalleja sekä duuni- ja koulutusagenttien toimintamalleja. Lisäksi hankkeessa toteutetaan alueen työmahdollisuuksia markkinoivia kampanjoita sekä kehitetään rekrytointimalleja ja asettautumispalveluita. Hankkeen päätoteuttaja on Naturpolis Oy. Osatoteuttajia ovat Pudasjärven kaupunki, Posion kunta, Kainuun ammattiopisto, Koulutuskuntayhtymä OSAO sekä KSAK Oy.

Nykyisen sisällöntuottajan siirtyessä yhtiössämme toisiin tehtäviin haemme hankkeeseen SISÄLLÖNTUOTTAJAA ajalle 15.11.2021 - 30.4.2023

Sisällöntuottajan pääasiallisina tehtävinä ovat Mahdollisuuksien pohjoinen - JobBoost Koillis-Suomi -hankkeen toimialueen työmahdollisuuksien markkinointiin liittyvät toimenpiteet, alueen yhtenäisen työssäkäyntialueen konseptin jalkauttamiseen osallistuminen (viestintäkanavien sisällöntuotanto ja markkinointikampanjoiden koordinointi) sekä erilaisiin rekrytointitapahtumiin osallistuminen.

Sisällöntuottajalta edellytämme tehtävään soveltuvaa koulutusta, kokemusta markkinointi- ja viestintätehtävistä sekä sisällöntuotannosta ja asiakastyöskentelystä. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, itsenäistä ja aktiivista työskentelyotetta sekä innokasta suhtautumista toimintatapojen kehittämiseen. Lisäksi eduksi luetaan aikaisempi kokemus hanketoiminnasta, hyvä tietotekniikkaosaaminen ja hankkeen toimintaympäristön tuntemus.

Tehtävä voi sisältää ilta- ja viikonlopputyötä sekä matkustusta hankealueella. Oman auton käyttömahdollisuus suositeltavaa.

Hakemukset Kuntarekryn hakemuslomakkeella.

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Työllisyyspäällikkö Jouni Korhonen,
puh. +358 (0)40 6275704, s-posti: jouni.korhonen@naturpolis.fi

Lisätietoja

Koillis-Suomen Kehittämisyhtiö Naturpolis Oy

Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy vahvistaa yritysten toimintaedellytyksiä ja kehittää kuntien elinvoimaa Kuusamossa ja Taivalkoskella. Toiminnan tavoitteena on yritysten kasvun tukeminen, toimialojen kilpailukyvyn vahvistaminen ja alueen vetovoiman lisääminen.


Osoite: Nuottatie 6 A, 93600 Kuusamo

Sinulle suositellut työpaikat