test

Sosiaali-ja terveysala (toinen aste) kesätyöt 2023

Hakuaika päättyy  28.4.2023 15:00

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa tarjoaa hoiva-avustajille, lähihoitajille ja ohjaajille kesätyöpaikkoja eri pituisiin kesäsijaisuuksiin ajalle 1.5.-30.9.2023.

Kesäsijaisuudet sijoittuvat monipuolisiin tehtäviin terveyspalveluiden, ikääntyneiden palveluiden sekä sosiaalipalveluiden työyksiköihin Mikkelin ja ympäristökuntien alueella. Voit hakea tehtäviä oman ammatillisen osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Huomioimme myös alan opiskelijat!

Alle kolme (3) kuukautta kestävät sijaisuudet hoituvat pääsääntöisesti Sarastia Rekrytoinnin kautta.

Hakulomakkeen lisätietoja-kohdassa voit kertoa mahdollisen työyksikkötoiveesi tai toiveen työskentely paikkakunnasta.

Haastatteluja ja valintoja tehtäviin tehdään jo hakuajan kuluessa.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteen ammatillinen tutkinto. Hoiva-avustajana voi toimia henkilö, joka on suorittanut hoiva-avustaja koulutuksen, sosiaali- ja terveydenhuollon alkuvaiheen opiskelija tai muu henkilö, joka on soveltuva tehtävään. Hakijoilta edellytämme 18-vuoden ikää. Opiskelijoiden pätevyys työskennellä eri tehtävissä arvioidaan haastattelussa ja tarkistetaan opintorekisteriotteesta. Kotihoidon tehtävissä eduksi luetaan voimassa oleva ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

Juuli Pulkkinen puh. 040 359 7980, juuli.pulkkinen@etelasavonha.fi.

Organisaation työpaikat

Työnantaja

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa vastaa eteläsavolaisten sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen järjestämisestä vuoden 2023 alusta. Eloisalla on lähes 200 toimipistettä, joissa työskentelee yhteensä noin 8000 sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaista. Olemme digitaalinen ja monipaikkainen organisaatio, jossa työtä tehdään ”myö yhessä”-periaatteella. Tutustu työnantajaan