Tule valmentamaan tulevaisuuden asiantuntijoita! Haemme Turun AMK:n Terveys ja hyvinvointi -sektorille sosiaalialan osaajaa opetus- ja ohjaustehtäviin 11.8.−31.12.2025 väliseksi ajaksi.
Työssäsi opettajana painottuvat sosiaalihuollon ja lähijohtamisen sisällöt sosionomikoulutuksessa. Työ saattaa sisältää myös tutkimus- ja kehittämishankkeisiin osallistumista.
MITÄ ODOTAMME SINULTA?
- Toivomme osaamisprofiilisi liittyvän erityisesti sosiaalihuollon alueelle.
- Työkokemus sosiaalihuollon aikuisasiakkaiden parissa on ehdoton vahvuus. Arvostamme erityisesti ikäihmisten parissa tehtyä asiakastyötä.
- Kokemus esihenkilötyöstä on hyödyllistä, sillä opetus painottuu lähijohtamiseen.
- Tehtävä edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä vähintään kolmen vuoden alakohtaista työkokemusta korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen.
- Arvostamme opetuskokemusta ja suoritettuja 60 opintopisteen laajuisia pedagogisia opintoja. Niiden puuttuminen ei kuitenkaan ole este.
- Arvostamme kokemusta verkko-ohjauksesta sekä hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja.
- Myös kokemus TKI-työstä ja monikulttuurisuusosaaminen lasketaan eduksi.
- Osa sosionomikoulutuksemme opetuksesta tapahtuu englanniksi, joten pystyt kommunikoimaan sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi, niin suullisesti kuin kirjallisestikin.
- Työtehtävät edellyttävät itsenäistä ja joustavaa työotetta sekä tietoteknisten järjestelmien hallintaa.
MITÄ TARJOAMME?
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen työn osaavassa asiantuntijatiimissä. Pääset työssäsi kehittämään tulevien ammattilaisten osaamista. Työskentelemme viihtyisissä työympäristöissä Kupittaan kampuksella.
Tehtävässä noudatettava koeaika on puolet työsuhteen kestosta. Työehtosopimuksen mukainen tehtävänimikkeesi on lehtori.
Arvostamme moninaisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, esimerkiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Toteutamme haastattelut kesäkuun alussa.
Turun ammattikorkeakoulu Oy, Terveys ja hyvinvointi -sektori, Sosiaali- ja kasvatusala, Kupittaan kampus, Turku
Tule valmentamaan tulevaisuuden asiantuntijoita! Haemme Turun AMK:n Terveys ja hyvinvointi -sektorille sosiaalialan osaajaa opetus- ja ohjaustehtäviin 11.8.−31.12.2025 väliseksi ajaksi.
Työssäsi opettajana painottuvat sosiaalihuollon ja lähijohtamisen sisällöt sosionomikoulutuksessa.
MITÄ ODOTAMME SINULTA?
- Toivomme osaamisprofiilisi liittyvän erityisesti sosiaalihuollon alueelle.
- Työkokemus sosiaalihuollon aikuisasiakkaiden parissa on ehdoton vahvuus. Arvostamme erityisesti ikäihmisten parissa tehtyä asiakastyötä.
- Kokemus esihenkilötyöstä on hyödyllistä, sillä opetus painottuu lähijohtamiseen.
- Tehtävä edellyttää soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä vähintään kolmen vuoden alakohtaista työkokemusta korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen.
- Arvostamme opetuskokemusta ja suoritettuja 60 opintopisteen laajuisia pedagogisia opintoja. Niiden puuttuminen ei kuitenkaan ole este.
- Arvostamme kokemusta verkko-ohjauksesta sekä hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja.
- Myös kokemus TKI-työstä ja monikulttuurisuusosaaminen lasketaan eduksi.
- Osa sosionomikoulutuksemme opetuksesta tapahtuu englanniksi, joten pystyt kommunikoimaan sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi, niin suullisesti kuin kirjallisestikin.
- Työtehtävät edellyttävät itsenäistä ja joustavaa työotetta sekä tietoteknisten järjestelmien hallintaa.
MITÄ TARJOAMME?
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen työn osaavassa asiantuntijatiimissä. Pääset työssäsi kehittämään tulevien ammattilaisten osaamista. Työskentelemme viihtyisissä työympäristöissä Kupittaan kampuksella.
Tehtävässä noudatettava koeaika on puolet työsuhteen kestosta. Työehtosopimuksen mukainen tehtävänimikkeesi on lehtori.
Arvostamme moninaisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eritaustaisia henkilöitä, esimerkiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä eri kieli-, kulttuuri- tai vähemmistöryhmiin kuuluvia.
Toteutamme haastattelut kesäkuun alussa.
Turun ammattikorkeakoulu Oy, Terveys ja hyvinvointi -sektori, Sosiaali- ja kasvatusala, Kupittaan kampus, Turku
Lisätietoja:
koulutus- ja tutkimuspäällikkö Katariina Felixson (puhelimitse, puh. 040 355 0538)
Hakemuksen jättäminen: Jätä sähköinen hakemus kohdasta Hae työpaikkaa
Turun AMK on 12 000 osaajan yhteisö, johon kuuluu opettajia, asiantuntijoita ja opiskelijoita – eri vaiheissa uraansa olevia ammattilaisia. Rekrytoimme tulevina vuosina voimakkaasti ja etsimme uusia osaajia yhteisöömme.
Työpaikkana lupaamme vapautta ja joustavuutta kehittää ja kehittyä. Jaamme osaamistamme työkavereillemme – huipputyypeille! – emmekä lakkaa itse oppimasta uutta. Meillä työskentelee ammattilaisia sirkusopettajasta AI-osaajaan ja digitaalisen markkinoinnin asiantuntijasta ensihoitotyön lehtoriin.
Turun AMK on yksi Suomen suurimmista ammattikorkeakouluista. Tarjoamme monialaisen asiantuntijaorganisaation tuen ja mielenkiintoisia työtehtäviä tulevaisuuden osaajien sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojektiemme parissa. Kansainvälisyys on meille arkipäivää ja meillä on laajat kumppaniverkostot. Työskentelemme Turussa ja Salossa viihtyisissä tiloissa, joissa on käytössä uusimmat puitteet ja laitteet niin asiantuntijatyöhön, opetukseen kuin tutkimus- ja kehitystyöhön.
Tule meille töihin.
Sijainti
Joukahaisenkatu 3
20520 Turku
Turun ammattikorkeakoulu Oy
Turun ammattikorkeakoulu Oy
Turun ammattikorkeakoulu Oy
Turun kaupunki
Turun kaupunki
Turun kaupunki
Turun kaupunki
Turun kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.