Skip to main content
test

Salon kaupungin vammaispalveluissa on uudelleen haettavana sosiaaliohjaajan määräaikainen virka, aloitus sopimuksen mukaan, kesto 31.10.2023 asti.

Etsimme joukkoomme sosiaaliohjaajaa, joka ammattitaidollaan, osaamisellaan ja esimerkillään on valmis tekemään kanssamme Salosta joka päivä vieläkin paremman.

Työhön kuuluu alle 65-vuotiaiden omaishoidontuen päätös- ja palveluprosessit, sekä alle 18-vuotiaiden kehitysvammaisten asioiden koordinoiminen. Asiakastyön lisäksi työhösi kuuluu erilaisia vastuutehtäviä, kuten yhteistyöverkostoihin osallistuminen, valvontatehtävät ja laatutyö.

Uskomme laadukkaaseen palveluntarpeen arviointiprosessiin, jonka myötä asiakkaalla on mahdollista saada oikea-aikaisia ja oikein kohdennettuja palveluja. Tehtävä edellyttää moniammatillisen yhteistyön tekemistä. Asiakkaiden palveluntarpeiden selvittämiseksi tehdään yhteistyötä sosiaali- ja perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, kuntoutuslaitosten sekä vammaisjärjestöjen kesken.

Tehtävä vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja, sekä asiakaslähtöistä ja ystävällistä työotetta. Salon kaupungin visio: joka päivä parempi, näkyy sekä asiakastyön-, että työyhteisön ja johtamisen kehittämistyössä. Tehtävä edellyttää työntekijältä oman ja toisten työn arvostusta vahvistavaa tiimityöosaamista.

Mielenkiintoisen työn lisäksi tarjoamme sinulle ammattitaitoisen tiimin tuen. Vammaispalvelutiimiin kuuluu lisäksesi kaksi sosiaalityöntekijää, kaksi muuta sosiaaliohjaajaa, toimistosihteeri ja esimies.

Salon kaupunki työnantajana tarjoaa maksuttomia liikuntaryhmiä, laajennettuja työterveyshuollon palveluita, lounasruokailun henkilökuntahintaan, kouluttautumis- ja kehittymismahdollisuuksia sekä liikunta- ja kulttuurietuja. Panostamme hyvään johtajuuteen ja henkilöstömme hyvinvointiin. Olemme savuton työnantaja.

Ensisijainen sijoituspaikka on Salon kaupungin vammaispalvelut.

Kelpoisuusvaatimuksena on Sosiaalialan ammattikorkeakoulututkinto tai vastaava alan aikaisempi opistoasteinen tutkinto.

Määräaikainen virkasuhde täytetään ehdollisena, kunnes valittu on esittänyt valitsevalle viranomaiselle lääkärintodistuksen terveydentilastaan 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Tehtävän hoito edellyttää tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, myös covid-19-rokotusten antamaa suojaa. Työntekijä toimittaa covid-19 rokotustodistuksen työnantajalle kirjallisena töihin tullessaan.

Palkkaus on 3035,88 €/kk.

Virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja virasta antaa vammaissosiaalityön päällikkö Laura Tuominen laura.tuominen@salo.fi p. 027783003.

Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen osoitteessa kuntarekry.fi. Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön, rekrytointi@salofi. Mahdollinen paperihakemus lähetetään osoitteeseen Salon kaupunki / kirjaamo, PL 77, 24101 SALO. Kuoreen merkintä Hakemus / sosiaaliohjaajan ma. virka, vammaispalvelut. Myös paperihakemukset tallennetaan Kuntarekry-järjestelmään. Hakemuksia ei palauteta.

Hakuaika päättyy 17.05.2022 klo.12.00

Lisätietoja

http://www.salo.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja virasta antaa vammaissosiaalityön päällikkö Laura Tuominen laura.tuominen@salo.fi p. 027783003.
Jos tarvitset apua hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointiyksikköön rekrytointi@salo.fi.

Lisätietoja

Vammaispalvelut

Salo on toisiaan täydentävien vastakohtien kaupunki. Täällä on hiljaisuutta ja yhdessä tekemistä, älyä ja tunnetta, ennakkoluulotonta teknologiaosaamista sekä ihmisläheisyyttä. Salo on lähes 52 000 asukkaan ja noin 5000 yrityksen kaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yhteydet pääkaupunkiseudulle ja Turun suuntaan ovat nopeat sekä sujuvat, asuminen edullista ja monimuotoinen luonto meri-, joki- ja järvimaisemineen houkuttelee myös loma-asukkaita ja matkailijoita.

Salo on kansainvälisesti tunnettu langattoman tiedonsiirron monipuolisesta osaamisesta. Kaupungissamme on pitkät perinteet maataloudessa sekä metalli- ja puusepänteollisuudessa. Salosta löydät myös monipuoliset ostosmahdollisuudet sekä Suomen parhaan torin.


Osoite: Tehdaskatu 2, 24100 Salo
SALON KAUPUNKI - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat