Skip to main content
test
Sosiaaliohjaaja, jonotyö - Sosiaali- ja terveystoimiala

Asumisen tuen jonotyöryhmään avataan kaksi uutta sosiaaliohjaajan vakinaista virkaa. Nyt sinulla, asunnottomuustyöstä kiinnostunut, on oiva hetki tarttua tilaisuuteen. Työ alkaa 12.12.2022 tai sopimuksen mukaan.

Asumisen tuen jonotyö tarjoaa tuetun asumisen jonossa oleville asiakkaille sosiaali- ja terveysneuvontaa, palvelutarpeen arviointia matalalla kynnyksellä sekä suunnitelmallista sosiaaliohjausta. Työtä teet itsenäisesti, parityönä, moniammatillisessa työryhmässä sekä organisaation rajat ylittävissä verkostoissa.

Jonotyöryhmän vastuulla ovat ne tuettuun asumiseen jonottavat asiakkaat, joilla ei ole ollut kontaktia aikuissosiaalityöhön vuoteen ja jotka ovat jääneet palveluiden ulkopuolelle. Työn tarkoituksena on arvioida asiakkaiden kokonaistilannetta yksilöllisesti ja ohjata tarpeen mukaisten palveluiden piiriin. Jonotyön työntekijät työskentelevät jalkautuen, asiakasta saattaen ja ohjaten, sekä osallistuen asiakkaan verkostoihin.

Sosiaaliohjaajana kuulut jonotyön tiimiin, jossa työskentelee jo viisi sosiaaliohjaajaa, kaksi sairaanhoitajaa ja johtava sosiaaliohjaaja. Jonotyö on osa Asumisen tuen arviointi- ja sijoitustyötä. Työssäsi asiakasmäärät ovat kohtuulliset. Olet mukana kehittämässä jalkautuvaa, asunnottomien henkilöiden parissa tehtävää työtä. Hoito- ja palvelupolkuja sekä laaja-alaista verkostotyötä kehitetään yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Työ sisältää päätöksentekoa, tiedonkeruuta, dokumentointia, sekä sosiaalista raportointia. Työ on ajoittain hektistä ja vaatii paineensietokykyä ja kykyä reagoida muuttuviin tilanteisiin nopeasti ja joustavasti.

Arvostamme oma-aloitteisuutta, hyviä ongelmanratkaisutaitoja, tiimi- ja yhteistyötaitoja sekä kiinnostusta asunnottomien asiakkaiden asumisen tukemiseen.

Luemme eduksi palvelujärjestelmän tuntemisen sekä ajokortin.

Mahtavien työkavereiden lisäksi tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn, sekä mukavan, toisiaan tukevan ja kannustavan työilmapiirin, jossa sinut myös perehdytetään työhösi. Helsingin kaupungin työntekijänä sinulla on hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet, mahdollisuus työnohjaukseen, sekä suuren työnantajan henkilöstöedut. Sinulla on mahdollisuus mm. työsuhdematkalippuun ja edullisen sekä monipuolisen kuntosalin käyttöön vapaa-ajallasi. Sinulla on myös mahdollisuus työsuhdeasuntoon. Voit käydä tutustumassa Helsingin kaupungin työsuhdeasuntoihin osoitteessa asunnonhaku.hel.fi.

Helsingin kaupungin sotessa olemme tehneet tietoisen valinnan tukea työntekijöidemme hyvinvointia ja palautumista liikkumisen avulla. Meillä pääset esimerkiksi henkilöstöalennuksella uimahalleihin, kuntosaleille ja liikuntatapahtumiin. Sinulla on myös mahdollisuus ottaa kaupunkipyörä käyttöösi, saada tukea liikkumisen aloittamiseen henkilökohtaisesta liikuntakoutsauspalvelusta tai hyödyntää henkilöstöliikunnan liikuntatarjontaa.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (8 §) mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi).

Tehtävässä edellytetään rekisteröitymistä Valviran ammattihenkilöiden keskusrekisteriin.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Virkaan valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Mikäli aloitus ennen 31.12.2022 edellytetään 48a §:n mukaista koronarokotussuojaa.

Lisätietoja

https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/toihin-meille

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Johtava sosiaaliohjaaja Jenni Ristiluoma, p. 09 310 15441

Lisätietoja

Psykiatria- ja päihdepalvelut, Asumisen tuki

Stadin sote on Suomen suurin ja alan johtava toimija ja uudistaja. Rakennamme yhdessä sote-palveluja, jotka kansalaiset haluavat valita jatkossakin. Palvelujemme saatavuus ja asiakaskokemus, vaikuttavuus, tuottavuus sekä henkilöstökokemus paranevat vauhdilla. Kaikkein haavoittuvimpien ihmisryhmien tarpeisiin ja palveluihin kiinnitetään erityistä huomiota.


Osoite: Toinen linja 4, H rappu, 00530 Helsinki

Sinulle suositellut työpaikat