Hakuaika päättyy
Lastensuojelun sosiaaliohjaajan virka, haku avoinna 21.5.2025 saakka.
Seinäjoen perhekeskukseen haetaan lastensuojelun avohuollon tiimiin sosiaaliohjaajaa. Tiimissä työskentelee yhteensä 13 työntekijää, joista on kaksi sosiaaliohjaajaa. Työ on vaativaa ja edellytämme hakijalta hyvää paineensietokykyä. Lastensuojelulain tunteminen on työn selkäranka, hyvät vuorovaikutustaidot ja kyky työskennellä tiimissä välttämättömiä. Tehtäviin kuuluu asiakastyön lisäksi mm. erilaiset asiakastyönprosessit ja kirjallinen dokumentointi. Arvostamme aikaisempaa lastensuojelun työkokemusta avo-ja sijaishuollosta, viranhaltijatyöstä sekä täydennyskoulutuksilla hankittua alan erityisosaamista esimerkiksi neuropsykiatrian kirjosta ja systeemisestä työotteesta tms. Työn luonne on liikkuvaa, oman auton käyttö välttämätön.
Kelpoisuusehtona on lain sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015 § 8) mukainen sosionomin kelpoisuus
Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät käytössä olevan työehtosopimuksen mukaisesti. Palvelussuhteen täytössä noudatetaan koeaikaa. Lain (504/2002) mukainen rikostaustaote on esitettävä ennen viran vastaanottamista. HYVAEP on savuton työpaikka.
Työhaastattelut järjestetään viikon 21-22 aikana.
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Minna Sillanpää, lastensuojelun vastuuyksikköjohtaja
Puh. 044 470 0460
minna.sillanpaa@hyvaep.fi
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
Hanneksenrinne 7,
60220 Seinäjoki
rekrytointi@hyvaep.fi
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.