Sosiaaliohjaaja (lastensuojelun sijaishuolto, Jyväskylä), määräaikainen

Hakuaika päättyy  20.2.2025 15:45

Hae työpaikkaa

Etsimme joukkoomme innokkasta ja ammattitaitoista tiimipelaajaa. Olisitko sinä etsimämme henkilö?

Haemme lastensuojelun sijaishuoltoon

SOSIAALIOHJAAJAA

määräaikaiseen virkasuhteeseen ajalle 19.3.-31.12.2025

Meillä lastensuojelun sijaishuollossa on ammatillisesti vahva tiimi, sekä avoin ja luotettava työyhteisö. Tiimimme vahvuuksia ovat hyvä huumorintaju ja yhdessä tekemisen meininki.

Keski-Suomen hyvinvointialueen lastensuojelun sijaishuolto kuuluu sijais- ja jälkihuollon palveluyksikköön osana lastensuojelun palveluja. Työyhteisöömme kuuluu kolme esihenkilöä, 20 sosiaalityöntekijää ja 9 sosiaaliohjaajaa. Lapsen sijaishuollolla tarkoitetaan huostaan otetun lapsen hoidon ja kasvatuksen järjestämistä kodin ulkopuolella.

Sosiaaliohjaajana pääset tekemään mielenkiintoista, vaihtelevaa ja monipuolista työtä sijaishuollon asiakkaiden ja eri verkostojen kanssa koko hyvinvointialueella. Tehtävään kuuluu työskentelyä sekä itsenäisesti että työparin kanssa. Sinulla on mahdollisuus työsi itsenäiseen suunnitteluun, oman osaamisen hyödyntämiseen ja vahvistamiseen. Tässä työssä hyödyksi on joustava asenne, ymmärrys vaativan työn haasteista ja vahva kokemus lastensuojelun sijaishuollosta. Arvostamme erilaisia työtä tukevia täydennyskoulutuksia ja menetelmäosaamista.

Mukavan ja osaavan tiimin lisäksi tarjoamme hyvän lähiesihenkilötuen, viikoittaiset tiimipalaverit, säännöllisen työnohjauksen sekä työhön liittyvää koulutusta. Työporukkaan pääset helposti sisään ja neuvoja saat aina tarvittaessa. Liikkuvan työn luonteen vuoksi oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 3 §, 8 § mukainen sosiaalialalle soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (sosionomi, geronomi tai kuntoutuksen ohjaaja).

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE-sopimus). Viran sijaisuudessa noudatetaan koeaikaa. Virkaan valittavan tulee esittää terveydentilaa koskeva selvitys. Valitun tulee esittää lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote ennen viran vastaanottamista.

Työhyvinvointiasi tukemaan tarjoamme liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalvelut kattavan hyvinvointiedun sekä monipuolisesti erilaisia yritysalennuksia, joita voit hyödyntää henkilöstökortilla.

Lämpimästi tervetuloa työkaveriksi!

#hyvaks #hyvätyöarki ❤


Lisätietoja

http://www.hyvaks.fi

Yhteystiedot

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää:

-

Ronja Strandman, johtava sosiaalityöntekijä

p. 040 664 6072

ronja.strandman@hyvaks.fi

-

Salla Tolppila, johtava sosiaalityöntekijä

p. 040 660 8938

salla.tolppila@hyvaks.fi

Hae työpaikkaa

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Olemme Keski-Suomen suurin työnantaja ja vastaamme keskisuomalaisten sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Meidän jokaisella, noin 12 000 ammattilaisella, on yhtä tärkeä ja merkityksellinen tehtävä ja rooli hyvinvointialueemme toiminnassa. Rohkaisemme toisiamme avoimeen, lämminhenkiseen ja turvallisen työyhteisön luomiseen ja arvostamme toistemme osaamista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin. Avoimuus, palveleva johtaminen ja työelämän joustojen tarjoaminen elämäntilanteesi mukaan ovat hyvinvointialueemme työyhteisöjen vetovoimatekijöitä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue. Lämpimästi tervetuloa työkaveriksi! Tutustu työnantajaan
Eväste-asetukset

Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.