Sosiaaliohjaaja - Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä uudistamme rohkeasti alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Etsimme joukkoomme hyvinvoinnintekijöitä.

Haemme SOSIAALIOHJAAJAA vakituiseen virkaan lapsiperhepalveluiden asiakasohjauksen alueelle 1. Viran toimipaikka on palvelussuhteen alkaessa Asikkalan toimipisteessä.

Lapsiperhepalveluiden asiakasohjauksessa tehtäviisi kuuluvat lapsiperheiden lasten ja aikuisten sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointien tekeminen sekä suunnitelmallinen työskentely. Palvelutarpeen arvioinnit ja suunnitelmallinen työskentely toteutetaan tiiviissä yhteistyössä asiakkaan ja hänen verkostojensa kanssa. Erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen palvelutarpeen arvioinnin aikana työskentelet sosiaalityöntekijän työparina.

Toimit itsenäisesti sosiaalihuollon asiakkaiden omatyöntekijänä yksikössä sovitun työnjaon mukaisesti ja käsittelet asiakkaitasi koskevaa harkinnanvaraista täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea. Työtehtävien hoitamisessa ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus on välttämätön.

Tarjoamme sinulle kiinnostavan tehtävän sosiaalihuollon asiakasperheiden parissa, ammattitaitoisen ja kehittämismyönteisen työyhteisön sekä mahdollisuuden säännölliseen työnohjaukseen ja kouluttautumiseen. Toivomme sinulta itsenäistä työotetta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä tiimityötaitoja. Toivomme myös, että haluat olla kanssamme kehittämässä työtämme.

Edellytämme sinulta sosionomin ammattikorkeakoulututkintoa. Ennen tehtävän vastaanottamista valitulta edellytetään lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rekisteriote.

Kiinnostuitko? Kysy lisää ja jätä hakemus jo tänään!

Lisätietoja

http://www.phhyky.fi/sosiaalityohon
http://www.facebook.com/phhykyrekry

Johtava sosiaalityöntekijä Minna Lehtoranta
puh. 044 481 0273
Ajalla 17.5 - 24.5.2019 lisätietoja antaa
johtava sosiaalityöntekijä Saila Herrala-Tuunainen
puh. 050 539 1608

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lapsiperhepalvelut, Lapsiperheiden tuki, Asiakasohjaus, Alue 1
Osoite: Terveystie 1, 17200 Vääksy

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä työskentelee 7000 ammattilaista ja olemme alueen suurin työnantaja. Olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.
Olemme savuton työpaikka. Yhdessä teemme parhaamme vuoden ympäri, joka päivä, joka ikinen sekunti. Tervetuloa joukkoomme!

Tutustu työnantajaan