test
Sosiaaliohjaaja (poliisin sosiaalityö) - Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.

Essote hakee sosiaaliohjaajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen poliisin sosiaalityöhön ajalle 3.2.2022 (tai sopimuksen mukaan) - 30.6.2022.

Työskentely tehtävässä tapahtuu pääosin poliisilaitoksella, mutta työyksikkö koostuu osin myös sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijöistä, jotka työskentelevät Mikkelin keskussairaalan tiloissa.

Poliisin sosiaaliohjaajan tehtäviin kuuluu lastensuojeluilmoitusten käsittely sekä tarvittaessa kiireellisten sijoitusten tekeminen yhdessä sosiaalityöntekijöiden kanssa. Tehtäviin kuuluu myös alaikäisten rikoksentekijöiden kuulusteluihin ja käräjille osallistuminen, Ankkuri-toiminnassa toimiminen, aikuisasiakkaiden palveluohjaus, lähisuhdeväkivaltatyö sekä sosiaali- ja kriisipäivystyksessä sosiaalityöntekijän työparina työskentely.

Odotamme sinulta oma-aloitteisuutta sekä kykyä työskennellä tiiviissä yhteydessä poliisien kanssa. Tehtävä vaatii myös kykyä työskennellä paineen alla nopeasti vaihtelevissa tilanteissa.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosionomin ammattikorkeakoulututkinto sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) mukainen laillistus.

Hakemukset toimitetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella työpaikkailmoituksen alareunassa olevasta hae työpaikkaa -linkistä tai te-palvelut.fi-sivustolla näkyvän linkin kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona haettavaan tehtävään kelpoisuuden osoittava tutkintotodistus. Ulkomailla suoritetuista tutkinnoista ja työtodistuksista tulee olla viralliset suomenkieliset käännökset. Palvelussuhteen ehdot ja tehtäväkohtainen palkka määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaisesti. Ennen valinnan vahvistamista tulee valitun esittää vaadittavat todistukset terveydentilastaan. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Lasten kanssa työskentelevän tulee esittää rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote ennen työn aloittamista. Palvelussuhteessa noudatetaan koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.essote.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Palvelupäällikkö Pirjo Kirvesmies, puh. 040 522 5359, pirjo.kirvesmies@essote.fi.
Käytämme sähköistä viestintää rekrytointiprosessin eri vaiheissa. Hakemuksen tekniseen täyttämiseen liittyvissä kysymyksissä ohjeita voit kysyä ohjelman pääkäyttäjältä: Juuli Pulkkinen, puh. 040 359 8683.
Työpaikkahakemuksen Työkokemus-kohtaan merkitään tällä hetkellä voimassa olevan työsuhteen päättymispäiväksi hakuajan päättymispäivä.

Lisätietoja

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky.

Essote on Etelä-Savon sosialai- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä, joka tuottaa Mikkelin, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun, Pertunmaan ja Puumalan kunnan sosiaali- ja terveyspalvelut sekä erikoissairaanhoidon. Lisäksi kunauhtymä tuottaa Pieksämäen ja Joroisten erikoissairaanhoidon palvelut.

Tarjoamme kattavasti eri erikoisalojen palveluja ja toimimme opetussairaalana ja opiskelijoiden harjoittelupaikkoina. Meillä on myös mahdollista toimia laaja-alaisesti perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon työtehtävissä.

Tuemme työntekijöiden ammatillista kehittymistä koulutuksen ja työnohjauksen avulla. Tarjoamme mielenkiintoisia työtehtäviä osaavassa työyhteisössä ja nykyaikaisessa työympäristössä. Lisäksi tarjoamme työntekijöillemme ePassi-edun (liikunta/kulttuuri/hyvinvointi). Ammattilaisia kuntayhtymässä työskentelee 3500 - 4000 henkilöä.

Etelä-Savon sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Saimaan äärellä. Vireästä maakunnasta löytyy monipuoliset harrastusmahdollisuudet. Asuntoja löytyy helposti niin keskustan sykkeestä kuin maaseudun rauhasta. Mikkelin keskussairaala sijaitsee kaupungin keskustassa ja lyhyen kävelymatkan päässä matkakeskuksesta.

Olet lämpimästi tervetullut työskelemään kanssamme!


Osoite: Hallituskatu 4, 50100 Mikkeli

Sinulle suositellut työpaikat