Sosiaalityöntekijä - Loviisan kaupunki

Sosiaalityöntekijä - Loviisan kaupunki

Haemme sosiaalityöntekijää lastensuojeluun. Työ alkaa 1.1.2020 tai sopimuksen mukaan.

Tarjoamme sinulle mukavan työyhteisön Perhekeskuksessa ja mahdollisuudet itsensä ja oman työnsä kehittämiseen koulutuksen ja työnohjauksen avulla. Lisäksi tarjoamme sinulle oman, viihtyisän työhuoneen.

Lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun tiimissä työskentelee viisi sosiaalityöntekijää, kolme sosiaaliohjaajaa sekä neljä perheohjaajaa. Lasten ja nuorten palvelut on keskitetty Perhekeskukseen, jossa on neuvolatoiminta, sosiaalityö, lastensuojelu ja perheneuvola.

Teemme tiivistä yhteistyötä terveystoimen kanssa yhdistetyssä sosiaali- ja terveystoimen organisaatiossa. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä itsenäiseen ja innovatiiviseen työskentelyyn.

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukainen oikeus harjoittaa sosiaalityöntekijän ammattia Suomessa. Pätevien hakijoiden puuttuessa voidaan lain mukaan palkata tilapäisesti enintään vuoden ajan ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun.

Työaika KVTES:n mukainen. Työtehtävien hoito edellyttää ajokorttia sekä tarvittaessa mahdollisuutta oman auton käyttöön. Perusturvakeskuksella on käytössä sähköautoja työtehtävien hoitamista varten. Loviisa on kaksikielinen kaupunki, enemmistön äidinkieli on suomi.

Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärinlausunto terveydentilastaan ja esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja

http://www.loviisa.fi

Tutustu työnantajaan

Johtava sosiaalityöntekijä Maria Rosvall, puh 0440 555 811, maria.rosvall@loviisa.fi

Perusturvakeskus, lasten ja nuorten erityispalvelut
Osoite: Öhmaninkatu 4, Loviisa, 07900 Loviisa

Tule töihin Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin!

Loviisassa on 15 000 aktiivista ja osallistuvaa asukasta. Loviisasta löydät merellistä asumisidylliä, elinvoimaisia kyliä ja luonnonrauhaa. Kaupunkimme noin 1 000 työntekijää tarjoaa ihmisläheistä ja yritysystävällistä palvelua kahdella kielellä.

Loviisan kaupungin perusturvakeskus tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut myös Lapinjärven kunnalle vanhustenhuoltoa lukuun ottamatta. Yhteistoiminta-alueella on noin 18 000 asukasta.

Loviisan kaupunki on savuton työpaikka.