Sosiaalityöntekijä - Haapaveden kaupunki

Haapaveden kaupungin perusturvaosastolla, Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen vammaispalveluissa on haettavana 1.11.2020 mennessä SOSIAALITYÖNTEKIJÄN toistaiseksi voimassa oleva virka.

Sosiaalityöntekijän tehtäviin kuuluvat vammaispalvelulain mukainen vammaisten henkilöiden ohjaus ja neuvonta sekä palvelujen ja tukitoimien järjestäminen. Virka-aikaiseen sosiaalipäivystystiimiin osallistuminen. Viran sijoituspaikka on Haapavesi, mutta osan työajasta toimit Pyhännällä.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015) annetun lain 3 § ja 7 § mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus: ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä.

Tehtävässä suoriutuminen edellyttää yhteistyötaitoja, kykyä sekä itsenäiseen että parityöskentelyyn ja päätöksentekoon. Pidämme tärkeänä asiakaslähtöisyyttä, moniammatillista työotetta sekä kokemusta sosiaalityöstä. Jos olet reipas ja positiivinen tekijä, hae meille töihin. Teemme vahvaa tiimityötä ja siten tuki työtehtäviin on aina saatavilla.

Oman auton käyttömahdollisuus on välttämätön.

Palkkaus ja virkasuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan.

Virkaan valitun on esitettävä ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lausunto terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote valinnan suorittaneelle viranhaltijalle. Virassa on 6 kk:n koeaika.

Hakemukset toimitetaan sähköisesti Kuntarekry.fi-palvelun kautta. Hakuaika päättyy 1.11.2020 klo 23:59. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Lisäksi tehtävään valitulla on sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston myöntämä oikeus toimia laillistettuna sosiaalityöntekijänä (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä (817/2015) 7 §.

Olemme savuton organisaatio

Lisätietoja

http://www.haapavesi.fi

Tutustu työnantajaan

Perhe- ja sosiaalipalvelupäällikkö Marge Fingerroos 044 7591271 tai perueturvajohtaja Ritva Hantula 044 7591460

Haapaveden kaupunki, Perusturva, Sosiaalitoimi
Osoite: Tähtelänkuja 1, 86600 Haapavesi

Haapavesi löytyy Pohjois-Pohjanmaalta lähes Suomen keskipisteestä. Haapavesi toimii Sosiaali- ja terveyspiiri Helmen vastuukuntana ja tuottaa palvelut myös Pyhännän kunnalle. Mene osoitteeseen http://www.haapavesi.fi löydät ajankohtaista tietoa palveluistamme. Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi on erinomainen työpaikka. Meillä kehitytään ja luodaan tulevaisuutta. Haluamme joukkoomme yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoisia sekä ennakkoluulottomia työkavereita.