Sosiaalityöntekijä - Sosteri, Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky

Haemme innostunutta ja monipuolisesta asiakastyöstä kiinnostunutta sosiaalityöntekijää toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen aikuissosiaalityöhön.

Tehtäviisi kuuluvat erityistä tukea tarvitsevien aikuissosiaalityön asiakkaiden palvelutarpeen arviointi, asiakassuunnitelmien laadinta yhdessä asiakkaan ja yhteistyötahojen kanssa sekä harkintaan perustuvien toimeentulotukipäätösten ja muiden sosiaalipalvelujen viranhaltijapäätösten tekeminen. Aikuissosiaalityö on sosiaalista toimintakykyä ylläpitävää ja muutokseen tähtäävää suunnitelmallista sosiaalityötä.

Edellytämme sinulta joustavuutta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, itsenäistä työotetta sekä kehittämismyönteisyyttä. Tarjoamme sinulle monipuolisia työtehtäviä, osaavan ja mukavan työyhteisön tuen sekä perehdytyksen tehtävään.

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 7 §:n mukainen kelpoisuus. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun.

Savonlinna on kauniiden Järvi-Suomen luontomaisemien, kulttuurielämysten ja harrastusmahdollisuuksien äärellä sijaitseva kaupunki. Voit tutustua seutukuntaamme, Sosterin toimintaan ja työntekijöihimme myös Instagramissa (at sosterifi), Facebookissa tai Twitterissä (at SosteriFI).

Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sisältäen huumetestin. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa. Tehtäväkohtainen palkka määräytyy SOTE-sopimuksen ja organisaatiossa toteutetun työn vaativuuden arvioinnin perusteella. Tehtävän täytössä noudatamme neljän (4) kuukauden koeaikaa.

Henkilöllisyystodistus ja alkuperäiset todistukset tulee esittää haastattelun yhteydessä.

Hakemukset toimitetaan sähköisesti Kuntarekryn kautta. Hakemukseen tulee liittää CV/ansioluettelo.

Lisätietoja

http://www.sosteri.fi
https://www.sosteri.fi/palvelut/sosiaalipalvelut/sosiaalipalvelut-aikuisille/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antavat
vs. johtava sosiaalityöntekijä Elina Ruuttanen, p. 044 417 4101 ja
vs. sosiaalipalvelujen tulosaluejohtaja Minna Marjakangas, p. 044 417 5050.
Sähköposti: etunimi.sukunimi@sosteri.fi

Lisätietoja

Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky, Sosiaalipalvelut, Aikuissosiaalityö Savonlinna

Sosteri tarjoaa erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja Enonkosken, Rantasalmen, Savonlinnan ja Sulkavan 40 000 asukkaalle. Ympäristöterveydenhuollossa ovat mukana myös Juva ja Puumala. Sosterin 1600 ammattilaisen palvelutavoitteena on jonottamatta hoitoon ja hoidosta kotiin.


Osoite: Olavinkatu 27, 57130 Savonlinna
Sosteri, Itä-Savon sairaanhoitopiirin ky - Savuton työpaikka

Sinulle suositellut työpaikat