Sosiaalityöntekijä

Hakuaika päättyy  23.5.2025 15:00

Hae työpaikkaa

Etsimme ammattitaitoista, aktiivista ja innostunutta SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ sosiaalityö ja sosiaaliohjaus palvelualueen lapsiperheiden sosiaalityön palveluyksikköön Kajaanin perhekeskukselle 1.9.2025 alkaen.

Tule mukaan tiimiimme tekemään suunnitelmallista, laadukasta ja vaikuttavaa sosiaalityötä lapsiperheiden parissa.

Lastensuojelu on osa lapsiperheiden sosiaalipalveluja. Pidämme tärkeänä asiakaslähtöisyyttä, varhaista puuttumista sekä moniammatillista osaamista. Työ on monipuolista ja haastavaa sekä pystyt vaikuttamaan omaan työhösi. Tarjoamme perehdytyksen, ryhmätyönohjauksen, kehittämismyönteisen ilmapiirin sekä leasing-auton käytön asiakasmatkoihin. Käytössämme työmenetelmänä on systeemisen lastensuojelun toimintamalli ja toivomme sosiaalityöntekijältä kiinnostusta ja innostusta toimintamallin käytöstä ja sen kehittämisestä. Tarpeen mukaan koulutamme systeemisen lastensuojelumallin käyttöön. Lisäksi Kainuun hyvinvointialue tarjoaa erittäin kattavaa ja laajaa sisäistä koulutusta henkilöstölle ja mahdollisuuden myös ulkopuoliseen koulutukseen. Käytössämme on henkilökuntaetuuksia kuten ePassi ja kaksi tyky-iltapäivää tai yksi kokonainen tyky-päivä vuodessa sekä polkupyöräetu.

Tuemme tilapäisen sosiaalityöntekijän kelpoisuuden saavuttaneiden työntekijöiden opintoja myöntämällä palkallisia vapaita vuoden aikana sosiaalityön opintojen suorittamiseen. Sosiaalityöntekijöiden valmistumista työnantaja mahdollistaa myöntämällä pro gradu -tutkielman kirjoittamisen loppuvaiheessa kaksi palkallista vapaaviikkoa. Lisäksi pyrimme mahdollistamaan opintojen etenemisen myöntämällä joustavasti loma- ja työaikavapaapäiviä opiskelijalle. Tutkielman aiheen miettimisessä ja sen toteuttamisen eri vaiheessa tarjoamme myös tarvittaessa tukea ja ohjausta.

Lastensuojelun sosiaalityöntekijän pääasiallinen tehtävä on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Sosiaalityöntekijä antaa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille neuvontaa, ohjausta ja tukea palvelujen käytössä sekä yhteistyötä eri tukimuotojen yhteensovittamisessa. Sosiaalityöntekijä ottaa vastaan ja käsittelee lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi. Työ kohdistuu lastensuojelun avohuollon ja sijaishuollon asiakkaisiin.

Työpaikasta on tehty Te-live, jossa vieraana oli johtava sosiaalityöntekijä Anu Siltala Kainuun Hyvinvointialueelta. Lähetyksen voi katso tallenteesta osoitteesta https://youtube.com/live/ybmy93nz8Vs

Tutustu myös Kainuun hyvinvointialueen sosiaalityöntekijän työhön oheisen linkin kautta: https://youtu.be/c7PreojIvlw

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015, 3 §, 7§ ja 32 §) mukainen sosiaalityöntekijän pätevyys (ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä). Mikäli virkaan ei saada sosiaalityöntekijän kelpoisuuden omaavia hakijoita, voidaan virkaan ottaa henkilö, jolla on oikeus toimia tilapäisesti sosiaalihuollon laillistetun ammattihenkilön tehtävissä. Tehtävissä voi tilapäisesti toimia enintään vuoden ajan sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun ja henkilöllä, joka on suorittanut sellaisen soveltuvan yliopistossa suoritetun yhteiskuntatieteellisen alan korkeakoulututkinnon tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, johon on sisältynyt tai jonka lisäksi on suoritettu hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu taikka jolla on soveltuvan yliopistossa suoritetun yhteiskuntatieteellisen alan korkeakoulututkinnon tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon ja sosiaalityön perus- ja aineopintojen lisäksi riittävä käytännön kokemus ja ammattitaito. (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 12 §). Ajokortti on välttämätön sekä tarpeen mukaan oman auton käyttömahdollisuus.

Arvostamme kokemusta lastensuojelutyöstä, tiimissä ja työyhteisössä työskentelyn taitoja ja asiakaslähtöistä sekä ennaltaehkäisevää työotetta.

Vastaanotamme hakemukset Kuntarekryssä. Koeaika 6 kk.

Valitun on pyydettäessä esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus (T-todistus) terveydentilastaan sekä todistus rikostaustan selvittämisestä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) ennen tehtävän vastaanottamista. Työntekijät voidaan testata huumausaineiden varalta.


Lisätietoja

https://hyvinvointialue.kainuu.fi

Yhteystiedot

Lisätietoja antaa lapsiperheiden sosiaalityön johtava sosiaalityöntekijä Anu Siltala p. 044 797 4182, anu.siltala@kainuu.fi sekä sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen palvelualuepäällikkö Tarja Juppi p. 044 777 3311, tarja.juppi@kainuu.fi

TyyppiKokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeOsittainen etätyömahdollisuusOrganisaatioKainuun hyvinvointialue, Sosiaali- ja perhepalvelut, Lapsiperheiden sosiaalityöTyöpaikan osoiteLönnrotinkatu 2 C, 87100 KajaaniTyöavainKAI-03-54-25Työpaikkojen lukumäärä1Työn alkamispäivä/ajankohta:1.9.2025Palkka4196,46Hakuaika9.5.2025 08:25 - 23.5.2025 15:00PerustiedotSosiaalialaSosiaalityöKainuuKajaaniHyvinvointialue Hae työpaikkaa Kaikki organisaation avoimet työpaikat Työnantaja Kainuun hyvinvointialue on noin 4 000 osaajan työpaikka, jonka tehtävänä on järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut koko maakunnassa. Haluamme olla aidosti hyvä työnantaja. Tarjoamme työntekijöillemme mukavan työyhteisön, mielenkiintoisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kouluttautua. Työilmapiiri meillä on tunnetusti rento ja mukava. Me tuemme täällä kollegoitamme ja panostamme työntekijöidemme viihtymiseen. Kainuussa elämme luonnonläheistä elämää ja palveluiden lisäksi lähellämme on myös runsas kulttuuritarjonta. Maakuntana olemme rautainen yhdistelmä elinvoimaa, huipputeknologiaa ja sujuvaa arkea. Katso Kainuun hyvinvointialueen avoimet työpaikat Kuntarekrystä ja tule työskentelemään kanssamme kainuulaisten hyvinvoinnin puolesta! Tutustu työnantajaan

Kainuun hyvinvointialue

Suomessa on jatkossa 21 hyvinvointialuetta, joista Kainuun maakunta on yksi. Kainuussa uudistus tarkoitaa käytännössä sitä, että Kainuun Pelastuslaitoksen ja Kainuun soten organisaatiot sekä Puolangan kunnan sote -toiminnot sovitetaan yhteen. Nämä muodostavat yhdessä Kainuun hyvinvointialueen.

Kainuun hyvinvointialueen verkkosivut löydät osoitteesta: sote.kainuu.fi/hyvinvointialue

#kainuunhyvinvointialue #soteuudistus

Palvelun tarjoaaKuntarekryTöitä jopa loppuiäksiEväste-asetukset