Skip to main content
test
Sosiaalityöntekijä, osa-aikainen asiakasohjaukseen - Sosiaali- ja terveystoimiala

Sinä sosiaalityön asiantuntija tai asiantuntijaksi opiskeleva, joka etsit paikkaasi ikääntyneiden palvelujen ytimessä, tule työskentelemään kanssamme.

Meillä arviointitoiminnan asiakasohjauksessa tehtävänä on helsinkiläisten ikääntyneiden laaja-alainen palvelutarpeen arviointi ja palveluiden järjestäminen sekä koordinointi. Lähtökohtana on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia oikea-aikaisesti kevyimmän palvelun -periaatteen mukaisesti. Asiakkaidemme asioissa teemme moniammatillista yhteistyötä mm. kotihoidon palvelun tuottajien, kriisiosaston, kuntouttavan arviointiyksikön, gerontologisen sosiaalityön yksikön ja sairaaloiden kanssa.

Etsimme nyt osa-aikaista sosiaalityöntekijää Lännen asiakasohjaustiimiin.

Haussa olevan sosiaalityöntekijän työtehtävät kohdentuvat lähtökohtaisesti erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden palvelutarpeen arviointiin, asiakassuunnitelman tekemiseen sekä päätöksentekoon.

Työtehtäviisi sisältyy myös sosiaalihuoltolain mukaisena omatyöntekijänä toimimista, sekä kiireellinen sosiaalihuollon tarpeen arviointi virka-aikana, sovituin vastuuvuoroin. Ammatillisen erityisosaamisesi kautta olet avainasemassa tunnistamassa yksikköön ohjautuvia, erityisen tuen tarpeessa olevia asiakkaita ja ohjaamassa heitä mahdollisimman sujuvasti tarvitsemansa tuen ja palveluiden piiriin.

Osa-aikaisen sosiaalityöntekijän työtehtävät sovitaan valitun henkilön osaamisen mukaan ja suhteutetaan käytössä oleviin työpäiviin. Osa-aikaisen työpäivät ovat pääsääntöisesti torstai ja perjantai, mutta nämä ovat sovittavissa.

Sosiaalityöntekijänä toimit monialaisessa tiimissä, johon kuuluu lisäksesi sosiaalityöntekijöitä, asiakasohjaajia, asiakkuusvastaava sekä asiakkuuspäällikkö. Lisäksi saat ammatillista tukea johtavalta sosiaalityöntekijältä, joka toimii ammatillisena esihenkilönäsi. Ammatillista tukea saat myös muilta alueellisissa asiakasohjausyksiköissä työskenteleviltä sosiaalityöntekijöiltä, joita tapaat säännöllisesti.

Haastattelutilanteet ovat meillä vuorovaikutuksellisia, asiakkuuspäällikön lisäksi niihin osallistuu johtava sosiaalityöntekijä tai tiimin sosiaalityöntekijä, jotta saat kysymyksiisi mahdollisimman kattavat vastaukset. Voimme olla yhteydessä hakijoihin jo hakuaikana.

Palkka 1446,07 e/kk, palkassa ei ole huomioitu viimeisintä järjestelyeristä syntynyttä korotusta.

Me tarjoamme
- ammattitaitoisen ja kehittämismyönteisen työyhteisön, jossa arvostetaan sosiaalityön asiantuntijuutta
- laadukkaan perehdytyksen, josta olemme saaneet kiitosta
- monialaisen työympäristön
- vahvan ammatillisen tuen rakenteen
- mahdollisuuden kehittyä urapolullasi ja laajan koulutustarjonnan
- mahdollisuuden etätyöhön työtilanteen mukaan
- hyvät mahdollisuudet oman työn suunnitteluun ja organisointiin
- tarvittaessa käytössäsi on myös juridisen tuen konsultaatiomahdollisuus
- työn aloitusajankohta on neuvoteltavissa

Arvostamme avointa ja innostunutta asennetta toimia yhdessä itseohjautuvan tiimin kanssa, hyviä vuorovaikutustaitoja, hyvää organisointikykyä, kykyä hahmottaa prosessien toimintaa sekä sitoutuneisuutta käyttää arvioinnissa vaadittavia arviointivälineitä.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn lisäksi hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet sekä suuren työnantajan henkilöstöedut. Sinulla on myös mahdollisuus työsuhdeasuntoon. Voit käydä tutustumassa Helsingin kaupungin työsuhdeasuntoihin osoitteessa asunnonhaku.hel.fi.

Kelpoisuusehto:

Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi henkilöllä, joka suorittaa sosiaalityöntekijän tutkintoon johtavaa koulutusta ja joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.

Luemme eduksi:
- Apotti osaamisen
- kokemuksen palvelutarpeen arvioinnin osaamisesta

Lisätietoja

https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/toihin-meille

Tutustu työnantajaan
  • Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoiva, Arviointitoiminta, Asiakasohjaus
  • TyöpaikkaMääräaikainen
  • SOTEPE-03-1175-23
  • 2.1.2024 - 31.12.2024
  • Katso tehtävänkuvaus
  • 6.11.2023 - 5.12.2023 16:00
  • SosiaalityöUusimaaHelsinkiKunta

Yhteystietomme

Asiakkuuspäällikkö Birgitta Maanonen, birgitta.maanonen@hel.fi, p, 09 310 23314
Johtava sosiaalityöntekijä Heidi Pietilä, heidi.pietila@hel.fi, p. 09 310 37674

Lisätietoja

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, Sairaala-, kuntoutus- ja hoiva, Arviointitoiminta, Asiakasohjaus

Tuotamme hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille vahvalla osaamisella ja yhteistyöllä. Olemme yksi Suomen suurimmista sote- ja pelastuspalveluiden tuottajista, ja meillä työskentelee yli 15 000 aitojen tekojen ja kohtaamisten ammattilaista. Rakennamme yhdessä parempaa kaupunkia, jossa jokainen voi elää hyvää elämää.

Me sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset haluamme olla helsinkiläisten apuna ja tukena eri elämänvaiheissa: olemme kanssakulkijoina niin neuvolaikäisille, lapsille, nuorille, aikuisille, perheille kuin ikääntyneillekin. Teemme merkityksellistä työtä tarjoamalla yhdenvertaiset ja laadukkaat hyvinvointia ja terveyttä tukevat palvelut.

Tähtäämme ensiluokkaiseen henkilöstökokemukseen, ja tavoitteenamme on henkilöstön työhyvinvoinnin ja viihtyvyyden varmistaminen. Työntekijöidemme mukaan vahvuuksiamme ovat monipuoliset työtehtävät, hyvä työilmapiiri ja mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen sekä oman työn kehittämiseen. Esihenkilötyötä tukemalla edistämme jokaisen työntekijämme menestymistä työssään.

Seuraa meitä somessa @stadinsoterekry ja @stadinbrankkari.


Osoite: Mannerheimintie 168 b, 00300 Helsinki

Sinulle suositellut työpaikat