Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille 1.1.2023 alkaen.
Ota seuraava askel urallasi ja tule tekemään töitä päijäthämäläisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden hyväksi. Tule mukaan, tehdään yhdessä Päijät-Hämeen hyvinvointialueesta alamme paras työpaikka!
Haemme nyt ammattitaitoisen joukkomme vahvistukseksi sosiaalityöntekijää vakinaiseen virkaan lapsiperhepalveluiden perhesosiaalityöhön lapsen ja perheen palvelutarpeen arvioinnin tiimiin. Viran toimipaikka on palvelussuhteen alkaessa Lahdessa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella uudistamme rohkeasti palveluja. Syyskuussa 2024 voimaan astuvan organisaatiomuutoksen myötä perhesosiaalityössä palvelutarpeen arviointityö ja suunnitelmallinen sosiaalihuoltolain mukainen työ eriytetään toisistaan. Nyt haettavana olevat virka kohdistuu palvelutarpeen arvioinnin tiimiin. Sosiaalityöntekijänä vastaat lapsen ja hänen perheen palvelutarpeen arvioinnista käsittäen lapsen sosiaalihuoltolain mukaisen erityisen tuen ja lastensuojelun tuen arvioinnin. Käsittelet myös osittain lapsiperheiden aikuisten sosiaalihuoltolain mukaisia asioita ja lapsiperheitä koskevaa harkinnanvaraista toimeentulotukea. Pääsääntöisesti aikuisten sosiaalityö on keskitetty aikuisten tiimiin, joka kuuluu keskitettyyn asiakasohjausyksikköön.
Toivomme sinulta itsenäistä työotetta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä tiimityötaitoja. Toivomme myös, että haluat olla kehittämässä työtämme.
Työskentelemme systeemisen työotteen mukaisesti ja moniammatillisiin asiakastiimeihin osallistuvat myös perheterapeutit. Tavoitteenamme on, että lapsi ja perhe saavat työskentelyn aikana riittävän tuen ja palvelut.
Meillä on mahdollisuus myös neuvotella osa-aikatyön tekemisestä määräaikaisesti. Olemme ottamassa käyttöön mentorointimallin, jossa taataan uusille sosiaalityöntekijöille säännölliset tapaamiset kokeneen sosiaalityöntekijän kanssa.
Sinä olet meille tärkeä, ja siksi meillä on työhyvinvointisi tueksi kattavat työterveyspalvelut ja henkilöstöedut.
Työyhteisömme jäsenenä saat:
- Ammatistaan ylpeän työyhteisön ja kannustavan ilmapiirin, jotka auttavat pitämään motivaation kohdallaan.
- Pitkät vuosilomat ja työelämäjoustot, olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.
- Työterveyspalvelut ja niihin kuuluvan Terveyssovelluksen.
- Säännölliset kuntomittaukset, palautumisen viikot sekä talon sisäisen työnohjauksen, jotka tukevat työhyvinvointia.
Arvostamme myös laadukasta vapaa-aikaa. Tarjoamme muun muassa täyden 400 € vuotuisen ePassin, tuen työsuhdepolkupyörään, lomaetuja ja työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät.
Lisäksi jokainen työntekijämme on työntekijäyhdistys Pähe ry:n jäsen. Pähellä on useita vapaa-ajanosastoja kuorosta salibandyyn, ja he onnistuvat usein neuvottelemaan meille edullisempia lippuja alueen tapahtumiin sekä alennuksia erilaisiin palveluihin.
Maksamme tehtäväkohtaisen palkan lisäksi rekrytointilisää 7 % ensimmäisen vuoden ajalta. Rekrytointilisää ei makseta samanaikaisesti muiden lisien kanssa, esim. henkilökohtaisen lisän kanssa.
Päijät-Hämeen maakuntakeskus Lahti on lahes täydellinen kaupunki lähellä kaikkea Lahti on lahtelaisten lisäksi tunnettu hiihdosta ja Suomen toiseksi suurimmasta keskussairaalasta. Hyppyrimäkien ja radiomastojen kaupungin kesäisenä olohuoneena toimii Sibeliustalon ja Vesijärven maisemoima satama-alue. Salpausselän harjumaisemista ja kulttuuritarjonnasta nautiskellaan ympärivuotisesti. Luonto on meille päijäthämäläisille tärkeä elementti ja sanotaankin, että jokaisella lahtelaisella on kaupunki etupihalla ja luonto takapihalla.
Yleisten kelpoisuusehtojen lisäksi edellytämme sinulta sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) mukaista sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. Ennen viran vastaanottamista valitulta edellytetään lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Työskentelykielemme on suomi, joten toivomme hakijalta sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, kuten B1-tasoa.
Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan määräaikaisesti täyttää enintään vuodeksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, jolla on hyväksytysti suoritetut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu. Ammattiin opiskelevaksi henkilöksi katsotaan sosiaalityöntekijän tutkintoa suorittava henkilö, joka on läsnäolevana opiskelijana siinä yliopistossa, josta hän valmistuu sosiaalityöntekijäksi.
Anna tarinasi jatkua Päijät-Hämeessä. Tervetuloa joukkoomme!
https://paijatha.fi/rekry
https://www.uutis.media/paijat-hameen-hyvinvointialue-4/
Katja Mallat
johtava sosiaalityöntekijä
puh. 044 077 3530
katja.mallat@paijatha.fi
Anu Asikainen
johtava sosiaalityöntekijä
puh. 044 482 0325
anu.asikainen@paijatha.fi
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.