Siirry pääsisältöön
Sosiaalityöntekijä, perhesosiaalityöhön Lassilan toimipisteeseen - Sosiaali- ja terveystoimiala

Haemme sosiaalityöntekijää vakituiseen virkaan 1.8. alkaen tai sopimuksen mukaan perhesosiaalityön läntisen alueen tiimiimme Lassilan toimipisteeseen.

Haemme sosiaalityöntekijää vakituiseen virkaan 1.8. alkaen tai sopimuksen mukaan perhesosiaalityön läntisen alueen tiimiimme Lassilan toimipisteeseen. Työpaikka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella aivan Pohjois-Haagan juna-aseman vieressä. Haemme ensisijaisesti kokoaikaista sosiaalityöntekijää. Mahdollista on keskustella myös lyhennetystä työajasta, kuten 80% työajasta.

Etelä-Länsi alueen tiimissä työskentelee kymmenen sosiaalityöntekijää, yksi sosiaaliohjaaja, sekä johtava sosiaalityöntekijä. Etelä-Länsi tiimin työntekijät työskentelevät Kallion perhekeskuksessa sekä Lassilan toimipisteessä. Tiimissämme on sekä erittäin kokeneita, pitkäaikaisia työntekijöitä, että uransa alkuvaiheessa olevia työntekijöitä.

Perhesosiaalityössä toimit omatyöntekijänä sosiaalihuoltolain mukaisesti erityistä tukea tarvitsevan lapsen asioissa ja teet suunnitelmallista muutostyötä yhteistyössä lasten, perheiden ja yhteistyöverkostojen kanssa. Perhesosiaalityössä tavoitteena on, että erityisen tuen tarpeessa oleva lapsi ja hänen perheensä saavat tarvitsemansa tuen, jotta perheen omien voimavarojen käyttö vahvistuu. Työssäsi tapaat lapsia perheineen ja vastaat lapsen asiakassuunnitelman laatimisesta sekä tarvittavien palvelujen ja tukitoimien (mm. perhetyö, kotipalvelu, tukiperhe ja tukihenkilö) suunnittelusta, koordinoimisesta ja arvioinnista.

Työ sopii sinulle, jos pidät itsenäisestä työskentelystä ja siitä, että suunnittelet itse kalenterisi. Vaikka työ on itsenäistä, saatavilla on tiimin tuki. Työskentelemme systeemisellä työotteella. Tukenasi ovat viikoittaiset työryhmän kokoukset, lähiesihenkilön ja kollegoiden tuki, sekä ulkopuolinen työnohjaus.

Etätyö ja joustava työaika tukevat työn suunnittelua sekä työhyvinvointia, sekä mahdollistavat työn ja perhe-elämän joustavan yhteensovittamisen. Mahdollisuudet täydennyskoulutukseen ovat Helsingin kaupungilla laajat.

Kelpoisuusehto:
Kelpoisuusehtona on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain 817/2015 (7 §) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti enintään vuoden ajaksi henkilöllä, joka suorittaa sosiaalityöntekijän tutkintoon johtavaa koulutusta ja joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.

Valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.
Tehtävässä edellytetään rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Lisäksi edellytämme:

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää tehtävän vaativuuden mukaista osaamista, sekä hyviä vuorovaikutus- viestintä- sekä dokumentointitaitoja.

Tehtävässä tarvitaan kykyä niin itsenäiseen toimintaan kuin työskentelyyn työparina, tiimissä, tai erilaisissa verkostoissa.

Luemme eduksi:

Kokemuksen perhesosiaalityöstä tai lastensuojelusta, kokemuksen Apotti-asiakastietojärjestelmän käytöstä sekä Helsingin palvelujärjestelmän tuntemisen.

Lisätietoja

https://www.hel.fi/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/toihin-meille

  • Helsingin kaupunki
  • TyöpaikkaVakinainen
  • SOTEPE-01-414-24
  • 1.8.2024
  • 3893,25 e/kk
  • 4.6.2024 08:00 - 19.6.2024 16:00
  • SosiaalityöUusimaaHelsinkiKunta
Yhteystietomme

vs. johtava sosiaalityöntekijä Emmi Roehr, p. 040 506 1707 tai emmi.roehr@hel.fi

Tietoa organisaatiosta

Tuotamme hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille vahvalla osaamisella ja yhteistyöllä. Olemme yksi Suomen suurimmista sote- ja pelastuspalveluiden tuottajista, ja meillä työskentelee yli 15 000 aitojen tekojen ja kohtaamisten ammattilaista. Rakennamme yhdessä parempaa kaupunkia, jossa jokainen voi elää hyvää elämää.

Me sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset haluamme olla helsinkiläisten apuna ja tukena eri elämänvaiheissa: olemme kanssakulkijoina niin neuvolaikäisille, lapsille, nuorille, aikuisille, perheille kuin ikääntyneillekin. Teemme merkityksellistä työtä tarjoamalla yhdenvertaiset ja laadukkaat hyvinvointia ja terveyttä tukevat palvelut.

Tähtäämme ensiluokkaiseen henkilöstökokemukseen, ja tavoitteenamme on henkilöstön työhyvinvoinnin ja viihtyvyyden varmistaminen. Työntekijöidemme mukaan vahvuuksiamme ovat monipuoliset työtehtävät, hyvä työilmapiiri ja mahdollisuus jatkuvaan oppimiseen sekä oman työn kehittämiseen. Esihenkilötyötä tukemalla edistämme jokaisen työntekijämme menestymistä työssään.

Seuraa meitä somessa @sotehelsinki ja @stadinbrankkari.

Sijainti
Kaupintie 11
00440 Helsinki

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.