Sosiaalityöntekijä/Sijais- ja jälkihuolto - Tampereen kaupunki

Suomi on maailman onnellisin maa ja Tampere Suomen halutuin kaupunki. Sosiaalityöntekijänä vahvistat ihmisten osallisuutta ja toimintakykyä yhteiskunnassa. Haluamme Sinun osallistuvan myös toimivan tamperelaisen lastensuojelun sosiaalityön rakentamiseen. Haluamme olla asiantuntemuksestaan tunnettu yhteisö, jossa jokainen sosiaalityöntekijä viihtyy sekä tulee kuulluksi. Tervetuloa mukaan rakentamaan osallisuutta.

Haemme sosiaalityöntekijää vakituiseen virkaan.

Sijais- ja jälkihuollon sosiaaliasema on lastensuojelun erityisyksikkö, joka vastaa tamperelaisten ja
orivesiläisten huostaanotettujen sijaisperheisiin tai lastensuojelulaitoksiin sijoitettujen
lasten asioista ja jälkihuollosta. Yksikössä tehdään erityisen vaativaa lastensuojelutyötä.

Haemme vakituiseen virkaan sosiaalityöntekijää työskentelemään pääasiassa 18 - 25 vuotiaiden jälkihuollon piirissä olevien nuorten kanssa. Virka on uusi. Sosiaalityöntekijä työskentelee jälkihuollon tiimissä, johon kuuluu myös kaksi ohjaajaa. Tiimi täydentyy kahdella uudella ohjaajalla. Tavoitteena on turvata nuoren itsenäisen elämän alkua tukemalla elämän hallintaa mm. asumisessa sekä koulu- ja työasioissa, sekä tarvittaessa ohjata nuorta tämän tarvitsemiin palveluihin.

Virkatehtäviin voi kuulua myös muita sijaishuollon sosiaalityöntekijän työtehtäviä.

Kelpoisuusvaatimuksena on Suomessa laillistettu sosiaalityöntekijä. Tehtävään vaaditaan voimassa oleva henkilöauton B-ajokortti.

Sosiaalityötekijälle katsotaan eduksi lastensuojelun sijais- ja jälkihuollon kokonaisuuden ja siihen liittyvän lainsäädännön hallinta sekä hyvä palveluverkoston tuntemus. Lisäksi vaaditaan hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä aikuisuutta. Tampereen kaupungilla. kehitetään jälkihuoltoa ja jälkihuollon sosiaalityöntekijän tehtävänä on osallistua jälkihuollon kehittämiseen yhteistyössä tiimin kanssa.

Tehtävään valittujen on ennen toimen vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa
työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 6 §:n 2 momentin mukainen
rikosrekisteriote.

Lisätietoja tehtävistä antaa johtava sosiaalityöntekijä Katriina Helminen-Pohja, puh. 041 730 0332 ja palvelupäällikkö Minna Kuusela, puh. 050 359 4001.

Aiemmin tehtävää hakeneet otetaan haussa huomioon.

Palkkaus ja muut ehdot määräytyvät yleisen kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan.Tampereen kaupungin työntekijänä sinulla on oikeus ison organisaation etuihin, kuten työterveyshuoltoon ja vakuutuskassan etuuksiin. Kaupunki myös tarjoaa mahdollisuuden harrastaa liikuntaa ja kulttuuria etusetelin avulla. Näiden lisäksi tarjoamme hyvät koulutusmahdollisuudet monialaiseen ja ammatilliseen yhteistyöhön ja kehittämiseen.

Hakuaika tehtäviin päättyy 7.2.2020.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat TampereRekrystä puh. 040 806 3184.
Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi

Tutustu työnantajaan

johtava sosiaalityöntekijä Katriina Helminen-Pohja, puh. 041 730 0332 ja palvelupäällikkö Minna Kuusela, puh. 050 359 4001.

Lasten,nuorten ja perheiden palvelulinja, Sijais- ja jälkihuollon sosiaaliasema
Osoite: Tampere

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!