Sosiaalityöntekijä - Varkauden kaupunki

Sosiaalityöntekijä - Varkauden kaupunki

Varkauden kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksessa on haettavana 31.7.2019 klo 15.00 mennessä

SOSIAALITYÖNTEKIJÄN VIRKA perhepalveluyksikössä 1.9.2019 alkaen

Virka sijoittuu ensisijaisesti lastensuojelun avo- ja sijaishuoltoon. Pidämme tärkeänä asiakaslähtöisyyttä, varhaista puuttumista sekä moniammatillista työskentelyä.

Perhepalveluiden osaavaan ja kehittämismyönteiseen työryhmäämme kuuluu 5 sosiaalityöntekijää, 3 sosiaaliohjaaja, 10 kaupungin perhetyöntekijää, 3 koulukuraattoria, lastenvalvoja ja johtava sosiaalityöntekijä. Perhepalveluihin kuuluu myös kaupungin oma lastensuojelulaitos, perhetukikoti Kinnula sekä kasvatus- ja perheneuvolapalveluita sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluita tarjoava Nikula.

Varkauden kaupungin työntekijät ovat kehittäneet perheille tarjottavia palveluita poikkihallinnollisesti kohti varhaisempaa tukemista kumppaninsa SOS-Lapsikylän kanssa. Varkaudessa ei haluta enää vain puhua tuen tarjoamisesta varhaisemmassa vaiheessa, olemme siirtyneet puheista tekoihin.

Varkauden kaupunki haluaa pitää hyvää huolta työntekijöistään, joten lupaamme sinulle kilpailukykyisen palkan, kaupungin ohjeistuksen mukaisen etätyömahdollisuuden ja kauempaa tullessa työtehtävissä leasing -auton käyttö mahdollisuuden. Varkaudessa asuntojen hinnat ja vuokrat ovat maltillisia ja kulkuyhteydet Varkaudesta molempiin suuntiin maata ovat hyvät ja kattavat.

Oletko sinä sosiaalityöntekijä joka arvostaa ammattitaitoista, kehitysmyönteistä, monitoimijaista tiimiä ja haluaa olla osa sitä? Jos kyllä, kutsumme Sinut mukaan osaavaan porukkaan

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalityöntekijän pätevyys (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 7§ ). Lisäksi tehtävän hoitamisessa on tarpeen kokemus lapsiperheiden kanssa työskentelystä. Työ edellyttää liikkumista, joten virkaan valitulla edellytetään olevan ajokortti.

Virkaan valitun on velvollisuus ennen viran vastaanottamista esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote, laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) sekä toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa

Palkkaus KVTESin mukainen, virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Perhepalveluiden johtava sosiaalityöntekijä Sari Itkonen 040-519 0104, psykososiaalisen palvelualueen päällikkö Riitta Mentula-Hyvärinen, puh, 040-5805210. Sähköposti etunimi.sukunimi@varkaus.fi

Varkauden kaupunki, Sosiaali- ja terveyskeskus
Osoite: Varkaus, 78250 Varkaus

Varkauden kaupunki on ainutlaatuisen teollisuusperinnön rakentama kansainvälisen energiateknologiaosaamisen keskus Keski-Savossa, Saimaan rannalla. Järvien halkomassa kaupungissamme kaikki on lähellä, niin palvelut kuin työpaikatkin.

Tutustu työnantajaan