test
Sosiaalityöntekijän sijaisuus lastensuojelussa - Sosiaali- ja terveystoimiala

Tervetuloa töihin Kallion lastensuojelun avohuoltoon!

Kallion lastensuojelun avohuollon kannustavassa työyhteisössä on kolme avohuollon tiimiä, joissa on yhteensä 21 sosiaalityöntekijää ja 3 johtavaa sosiaalityöntekijää. Toimipisteemme sijaitsee Hakaniemessä hyvin kulkuyhteyksien varrella ja sosiaalityöntekijät työskentelevät pääosin kahden hengen huoneissa.

Toimipisteessämme on avoinna kahden kuukauden sosiaalityöntekijän sijaisuus, joka saattaa myös pidentyä. Tiimissämme on osaavia työntekijöitä ja hyvä yhteishenki. Etätöistä voimme sopia tiimin kesken ja tilanteen mukaan.

Avohuollon sosiaalityössä saat tehdä työtä, jolla on merkitystä. Toimit asiakkaana olevien lasten asioista vastaavana sosiaalityöntekijänä. Työ pohjautuu asiakassuunnitelmaan. Tehtäviisi kuuluu avohuollon tukitoimien suunnittelu, toteutus ja arviointi yhdessä asiakkaan kanssa. Lisäksi vastaat kiireellisten sijoitusten valmistelusta ja toteuttamisesta sekä huostaanottojen valmistelusta. Tehtävä sopii sinulle, jos sinua kiinnostaa asiakkaiden tilanteisiin erilaisten ratkaisujen etsiminen yhdessä asiakkaan ja verkostojen kanssa.

Työn tukena tarjoamme säännölliset tiimikokoukset, tiimityönohjauksen ja lähiesimiehen tiiviin henkilökohtaisen perehdytyksen. Työtä tehdään sekä itsenäisesti että parin kanssa. Käytettävissäsi on myös toimialan juridinen tuki. Voit saada työsuhdematkakortin ja hakea työsuhdeasuntoa. Työajan joustojen avulla sinulla on mahdollisuus sovittaa yhteen vapaa-aikasi ja perhe-elämäsi työn kanssa.

Monipuolinen tehtäväkenttämme tarjoaa hyvän mahdollisuuden kehittyä lastensuojelun ammattilaisena. Meille ovat tervetulleita myös työuraansa vasta aloittelevat sosiaalityöntekijät ja sijaispätevyyden omaavat opiskelijat.

Kelpoisuusehto:

Edellytyksenä on sosiaalihuollon ammattihenkilölain 817/2015 (7§) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä niihin liittyvän käytännön harjoittelun.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen taito.

Valitun on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa virkaan kuuluvia tehtäviä.

Tehtävässä edellytetään rikostaustaotteen esittämistä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002).

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Lisäksi edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja dokumentointitaitoja.

Tutustu työnantajaan
  • Sosiaali- ja terveystoimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lastensuojelu ja perhesosiaalityö, Lastensuojelun avohuollon sosiaalityö, Etelän lastensuojelu Kallio 2
  • TyöpaikkaMääräaikainen
  • SOTE-01-813-21
  • 13.12.2021 - 27.2.2022
  • 3.680,36 €/kk
  • 26.11.2021 - 10.12.2021 15:00
  • SosiaalityöHelsinkiUusimaa

Yhteystietomme

Johtava sosiaalityöntekijä Tuomas Eirola, p. (09) 310 43673, tuomas.eirola@hel.fi

Lisätietoja

Sosiaali- ja terveystoimiala, Perhe- ja sosiaalipalvelut, Lastensuojelu ja perhesosiaalityö, Lastensuojelun avohuollon sosiaalityö, Etelän lastensuojelu Kallio 2

Stadin sote on Suomen suurin ja alan johtava toimija ja uudistaja. Rakennamme yhdessä sote-palveluja, jotka kansalaiset haluavat valita jatkossakin. Palvelujemme saatavuus ja asiakaskokemus, vaikuttavuus, tuottavuus sekä henkilöstökokemus paranevat vauhdilla. Kaikkein haavoittuvimpien ihmisryhmien tarpeisiin ja palveluihin kiinnitetään erityistä huomiota.


Osoite: Toinen linja 4 G, 00530 Helsinki

Sinulle suositellut työpaikat