Sosiaalityöntekijän sijaisuus perheneuvolassa - Jyväskylän kaupunki

Sosiaalityöntekijän sijaisuus perheneuvolassa - Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän perheneuvolassa hoitohenkilökuntaan kuuluu kuusi sosiaalityöntekijää ja 12 psykologia sekä yksi lastenpsykiatri. Perheneuvola palvelee Jyväskylän lisäksi kahdeksaa sopimuskuntaa. Toimialueen asukaspohja on noin 180 000.

Nyt haemme

SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ

määräaikaiseen työsuhteeseen 1.10.2019-30.4.2020.

Perheneuvolan sosiaalityöntekijänä teet asiakastyötä ja lapsiperheiden tukemista erilaisissa haastavissa elämäntilanteissa. Työtehtäviisi kuuluu lasten kasvuun, kehitykseen ja tunne-elämään liittyvää terapeuttista ohjausta ja neuvontaa, lapsen ja perhetilanteen tutkimista ja hoitoa sekä perheasiainsovittelua.

Kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä sekä kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutus tai siihen rinnasteinen vähintään lukuvuoden pituinen ennaltaehkäisevään työhön sekä lasten ja perheiden kohtaamiseen valmiuksia antava erikoistumiskoulutus. Eduksi katsomme kokemuksen perheneuvolatyöstä. Pätevien hakijoiden puuttuessa sijaisuuteen voidaan huomioida myös sijaisen kelpoisuusehdot täyttävä loppuvaiheen opiskelija.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (KVTES).

Tehtävä alkaa 1.10.2019 tai sopimuksen mukaan ja siinä on koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisterin ote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Palveluesimies Eeva Nyberg, puh. 014 266 3611 tai sähköpostitse: eeva.nyberg@jkl.fi

Perheiden ennaltaehkäisevät sosiaali- ja terveyspalvelut
Osoite: Jyväskylä

Lähes 142 000 asukkaan vireä ja nuorekas Jyväskylä on muuttajien suosikki. Viihtyisä asuinympäristö, luonto, tiivis kaupunkikeskusta, erinomaiset opiskelumahdollisuudet ja monimuotoinen kulttuuri- ja vapaa-ajantarjonta luovat hyvän elämän puitteet. Vietä elämäsi parasta aikaa Jyväskylässä, keskellä Suomea!

Tutustu työnantajaan