Sosiaalityöntekijät (2), Iso apu Lpr ja Imatra - Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote

Sosiaalityöntekijät (2), Iso apu Lpr ja Imatra - Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote

Tehtäviin kuuluu mm. ikääntyneiden sosiaalityö, ikääntyneiden palvelutarpeen arviointiin osallistuminen, tarvittaessa edunvalvonnan järjestelyt, päätöksenteko täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen ja erilaisten palvelusetelien osalta, sekä kehittämistyöhön osallistuminen.
Työ kohdentuu koko Eksoten alueelle. Toisen sosiaalityöntekijän työpiste tulee sijaitsemaan Imatran Iso avussa, toisen Lappeenrannan Iso avussa.
Edellytämme hyvää suomen kielen taitoa.

Tarjoamme monipuolisen ja liikkuvan tehtäväkuvan, tiimin tuen ja mahdollisuuden kehittää tehtävää. Tehtävien hoitaminen edellyttää hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä valmiutta itsenäiseen työhön ja tiimityöskentelyyn.

Kelpoisuutena on sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen sosiaalityöntekijän kelpoisuus.

Virkaan valittujen on esitettävä 30 päivän kuluessa valinnasta tiedon saatuaan hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Koeaika on 6 kk.

Vain Kuntarekryn kautta tulleet hakemukset huomioidaan.

Lisätietoja

http://www.eksote.fi

vs. toimintayksikön esimies Sari Lähteenmäki, sari.lahteenmaki@eksote.fi, puh. 040 573 8134
vs. toimipisteen vastaava Sari Siirilä, sari.siirila@eksote.fi, puh. 0400 796 026

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri, Eksote, Hoiva, Iso apu -palveluneuvonta ja ohjaus
Osoite: Kauppakatu 63, 53100 Lappeenranta

130 000 syytä herätä aamuisin
Eksote tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Lappeenrannassa, Imatralla ja lähikunnissa. Asukkaita on noin 130 000. Alueella Etelä-Karjalan keskussairaala vastaa erikoissairaanhoidosta. Edistämme alueemme asukkaiden terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä ennakoivalla ja kuntouttavalla otteella. Eksote on monien mahdollisuuksien työpaikka.
Meitä eksotelaisia on kaikkiaan noin 5000 ja työskentelemme noin 250:llä eri ammattinimikkeellä. Toimipisteitä meillä on noin sata. Olemme savuton työpaikka. Lappeenrantaan pääsee junalla Helsingistä 2 tunnissa ja Lahdesta tunnissa. Työn ja perheen tasapainottelu vaatii Lappeenrannan seudulla vähemmän jonglöörin taitoja kuin monissa suuremmissa kaupungeissa. Asuntotilanne on hyvä ja työmatkat sujuvat ilman ruuhkia.

Tutustu työnantajaan