test

Suuhygienisti, Heinolan hammashoitola

Hakuaika päättyy  12.6.2023 23:59

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella uudistamme rohkeasti alueen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluja. Etsimme joukkoomme hyvinvoinnintekijöitä. Hyvinvointialueen suunterveyden huoltomme jakautuu kolmeen tulosalueeseen; läntiseen (Hollola, Padasjoki ja Asiakkala), eteläiseen (Orimattila) ja itäiseen (Heinola).

Haemme nyt SUUHYGIENISTIÄ vakituiseen työsuhteeseen suun terveydenhuoltoon Heinolaan.

Heinola on mukava pieni vajaan 20 000 asukkaan kaupunki hyvien kulkuyhteyksien varrella lyhyen ajomatkan päässä Lahdesta. Täällä on luonto lähellä ja mahtavat puitteet vapaa-ajan urheiluun ja ulkoiluun.

Meillä Heinolassa pääset tekemään suuhygienistin töitä monipuoleisesti eri ikäisten asiakkaiden kanssa. Toimenkuvaan kuuluu sekä lasten suun terveystarkastuksia että aikuisten parodontologista hoitoa ja terveyskasvatusta monipuolisesti. Pääset itse vaikuttamaan työsi sisältöön varsinkin mikäli jokin tietty osa-alue kiinnostaa erityisesti. Etuna katsotaan kiinnostus teveysvalistustyöhön sekä valmius ja halu käydä pitämässä tilaisuuksia niin lapsille, nuorille kuin vanhemmalle väestölle.

Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan.

Töitä tehdään 14 hoitohuoneessa, kollegoina on 14 hammashoitajaa, 7 hammaslääkäriä ja 3 suuhygienistiä. Meillä on hyvä työilmapiiri ja mukavat työkaverit, joka ovat valmiit auttamaan ja neuvomaan tarvittaessa. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja tavoitteena on asiakkaiden kokonaisvaltainen palvelu moniammatillisten tiimien avulla, nyky teknologiaa hyväksi käyttäen.

Tarjoamme työntekijöillemme mittavat henkilöstöedut, joihin kuuluvat mm. 400 euron vuosittainen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu, tuki työsuhdepolkupyörään, kannustava rahallinen kertapalkitseminen sekä työyhteisön tapahtumat ja virkistyspäivät. Olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa, joka mahdollistaa myös elämän äkillisten muutosten huomioimisen.

Edellytämme sinulta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukaista suuhygienistin laillistusta. Työssä tarvitset myös tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.

Tervetuloa työskentelemään meille!

Osastonhoitaja Riina Siivonen
puh. 050 368 9810
riina.siivonen@paijatha.fi

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella työskentelee 1.1.2023 alkaen n. 7600 ammattilaista ja olemme alueen suurin työnantaja. Olemme savuton työpaikka. Yhdessä teemme parhaamme vuoden ympäri, joka päivä, joka ikinen sekunti. Tervetuloa joukkoomme! Tutustu työnantajaan