Talous- ja henkilöstöjohtaja - Peruspalvelukuntayhtymä Selänne

Talous- ja henkilöstöjohtaja - Peruspalvelukuntayhtymä Selänne

Talous- ja henkilöstöjohtajan jäädessä eläkkeelle olemme etsimässä virkaan uutta dynaamista ja yhteistyökykyistä henkilöä. Talous- ja henkilöstöjohtajana vastaat kuntayhtymän talous- ja henkilöstöhallinnon johtamisesta ja kehittämisestä. Tehtävänäsi on mahdollistaa esimiesten ja henkilöstön työssä onnistuminen. Talous- ja henkilöstöjohtajana kuulut kuntayhtymän johtoryhmään. Lisäksi talous- ja henkilöstöjohtajalla on johdettavana Tukipalveluyksikkö Selma (talous-, henkilöstöhallinto- ja ict-henkilöstön palvelut). Teemme yhteistyötä mm. Joki ICT Oy:n kanssa.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto sekä käytännön perehtyneisyys kunnalliseen talous- ja henkilöstöhallintoon. Arvostamme ammatillisen osaamisen lisäksi hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Olet etsimämme henkilö, jos työskentelytapasi on oma-aloitteinen, tavoitteellinen ja rakentava. Monipuolisten työtehtävien lisäksi sinua odottaa innostava ja osaava työyhteisö. Tarjoamme mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän keskisuuressa kuntayhtymässä, toimintamenot vuonna 2018 olivat 76,5 m€.

Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa.

Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella kuntarekry.fi -palvelun kautta. Voit kuitenkin hakea tätä työpaikkaa myös lähettämällä kirjallisen hakemuksesi osoitteeseen Peruspalvelukuntayhtymä Selänne, PL 66, 85801 Haapajärvi. Hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee tällöin mainita tehtävän työavain 245521. Pätevyyden osoittavat todistukset ja muut todistukset tarkastetaan mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Sähköiseen hakuun liittyviä ohjeita: puh. 044 445 6639.

Lisätietoja

http://www.selanne.net

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antavat kuntayhtymän johtaja Tuomas Aikkila, puh. 044 445 6196 ja kuntayhtymähallituksen puheenjohtaja Jukka Tikanmäki, puh. 040 544 9445.

Peruspalvelukuntayhtymä Selänne
Osoite: Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi

Peruspalvelukuntayhtymä Selänne on Haapajärven ja Pyhäjärven kaupunkien ja Reisjärven kuntien yhteinen kuntayhtymä, jonka tehtävänä ja vastuulla on järjestää asukkailleen lain säätämät sosiaali- ja terveydenhuolto- ja erikoissairaanhoidon palvelut. Kuntayhtymän järjestää myös ympäristöterveydenhuollon, ympäristönsuojelun, maa-aineslain, rakennusvalvonnan ja korjausneuvonnan palvelut. Väestöpohja Selänteen alueella on n. 16 000 asukasta.

Peruspalvelukuntayhtymä Selänne on savuton työpaikka