Tule osaksi osaavaa, innovatiivista ja eteenpäin menevää kaupungin johtoryhmää. Haapaveden kaupunki hakee talous- ja henkilöstöjohtajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkaan.
Talous- ja henkilöstöjohtajana vastaat kaupunkikonsernin talouden tehokkaasta johtamisesta, ohjauksesta ja raportoinnista sekä kaupungin talous- ja henkilöstösuunnittelusta, rahoituksen ja sijoitustoiminnan johtamisesta sekä toimit yhteyshenkilönä ulkoistetulle taloushallinnolle. Toimit vahvasti myös henkilöstöhallinnon parissa vastaten kaupungin henkilöstön viestinnästä, virka- ja työehtosopimusten tulkinnoista ja ohjeistuksesta esimiehille sekä toimit lähiesihenkilönä taloussihteerille. Luot omalla toiminnallasi positiivista kaupunkikuvaa ja rakennat osaavaa työyhteisöä. Osaat viestiä talous- ja henkilöstöasioista selkeästi ja ymmärrettävästi johdolle, henkilöstölle, päättäjille ja kaupunkilaisille.
Kelpoisuusehtona virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä perehtyneisyys viran mukaisiin tehtäviin. Lisäksi katsomme eduksi monipuolisen perehtymisen talous- ja henkilöstöhallintoon ja aikaisemman työkokemuksen vastaavista tehtävistä. Arvostamme talouden ja kuntahallinnon laaja-alaista osaamista sekä valmiuksiasi kehittää organisaatiota. Tehtävän hoitaminen edellyttää hyviä esimies- ja vuorovaikutustaitoja, itsenäistä työotetta, paineensietokykyä sekä kykyä hoitaa useita tehtäviä samanaikaisesti.
Hakija voi esittää oman palkkatoivomuksensa. Viran palvelusuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan.
Ennen tehtävän vastaanottamista on siihen valitun esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa on kuuden kuukauden koeaika.
Hakemukset liitteineen on toimitettava 26.5.2025 mennessä Kuntarekryn kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi

Kaupunginjohtaja Esa Jussila puh. 0444457000, esa.jussila@haapavesi.fi
Haapavedellä on hyvä asua, elää ja olla.Luonnonläheisyys, hyvät asumisen mahdollisuudet ja laaja koulutus- ja palvelutarjonta luovat virikkeellisen ja turvallisen asuinympäristön.
Myös monipuoliset kulttuuri-, liikunta- ja vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet luovat edellytykset hyvään elämiseen. Pieneksi kaupungiksi Haapavedeltä löytyvät suuren kaupungin liikunta- ja vapaa-ajanpalvelut.
Haapavesi on tunnettu aktiivisesta ja värikkäästä kulttuuristaan.Tunnetuin kulttuuritapahtuma Haapavesi Folk Music Festival täyttää kaupungin musiikista ja ihmisistä joka kesä.
Myös Haapaveden luonto itsessään on jo näkemisen ja kokemisen arvoinen. Lukuisat järvet ja kumpuilevat maisemat poikkeavat selvästi Pohjanmaan lakeuksista. Haapavesi sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla, lähes Suomen keskipisteessä.
Ympäristöpalvelut Helmi
Ympäristöpalvelut Helmi tuottaa eläinlääkintähuollon ja elintarvike- ja terveysvalvonnan palvelut Haapaveden, Oulaisten, Vihannin, Siikalatvan ja Pyhännän kuntiin sekä ympäristönsuojelun palvelut Haapaveden, Siikalatvan ja Pyhännän kuntiin. Ympäristöpalvelut Helmen toiminnasta vastaa Haapaveden kaupunki.
Sijainti
Tähtelänkuja 1
86600 Haapavesi
Haapaveden kaupunki
Haapaveden kaupunki
Haapaveden kaupunki
Raahen kaupunki
Raahen kaupunki
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.