Talous- ja rahoitusjohtaja - Oulun kaupunki

Oulun kaupunki on Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja Pohjois-Suomen suurin työnantaja. Oulussa on nuori ja korkeasti koulutettu väestö sekä kykyä yhdessä rohkeasti rakentaa osaamisesta kansainvälisiä menestystarinoita ja kykyä yhdistää luova ilmapiiri ja huipputeknologia, yrittäjyys ja taitavat tekijät.

Oulun kaupunki käyttää vuosittain yli 1,3 miljardia euroa oululaisten palveluihin ja kaupungin toimintoihin. Kaupungin rahoitusasema on hyvä ja sen nettovarallisuus on suurten kaupunkien parhaita. Oulun kaupunki on kehittänyt ennakkoluulottomasti talouspalveluita muun muassa perustamalla Monetra Oy:n hoitamaan suuren osan käytännön tekemisestä.

Rohkeasti uudistuva Oulu etsii

TALOUS- JA RAHOITUSJOHTAJAA

Kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytetään kokemusta vaativista julkisen tai yksityisen sektorin taloushallinnon johto- ja esimiestehtävistä. Hyvä englannin ja ruotsin kielen taito, julkishallinnon, erityisesti kunta-alan, kokemus ja kansainvälisen rahoitusalan tuntemus sekä muu kielitaito luetaan valittavalle eduksi.

Talous- ja rahoitusjohtaja vastaa kaupungin talouden hallinnasta, talousprosessien kehittämisestä ja toimivuudesta sekä kumppaniyhteistyöstä (erityisesti Monetra Oy ja konserniyhteisöt) sekä kaupungin rahatoimen tehtävistä, joita ovat lainarahoitus, rahavarojen sijoittaminen, maksuvalmiuden ylläpitäminen ja maksuliikenteen hoito. Tehtävään kuuluvat myös talousviestintä ja sidosryhmäyhteistyö.

Oulun kaupunki käyttää viroissa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimitetaan hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/9558/2020. Hakemukset on toimitettava 25.9.2020 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoja

http://www.ouka.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja tehtävästä antaa talousjohtaja Jukka Weisell, p. 0400 383 490 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi.

Oulun kaupunki, Konsernihallinto
Osoite: Isokatu 9, 90100 Oulu

Valovoimainen Oulu – rohkea, reilu, vastuullinen. Oulu on Skandinavian pohjoinen pääkaupunki, jossa yhdistyvät luova ilmapiiri ja huipputeknologia, yrittäjyys ja taitavat tekijät, modernin merikaupungin omaperäinen kulttuuri ja elävä maaseutu. Oulussa on kunnioitettava koulutustarjonta ja Euroopan nuorin väestö sekä kykyä yhdessä rohkeasti rakentaa osaamisesta kansainvälisiä menestystarinoita. Kaikki tämä sopivan suuressa ja hyvinvoivassa kaupungissa, joka tarjoaa erinomaiset eväät onnelliseen elämään. Oulun kaupunki on noin 11 000 henkilön työpaikka.