Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Haemme vakituiseen työsuhteeseen TALOUSASIANTUNTIJAA

    Talousasiantuntijan tehtäväkokonaisuus sisältää talouden tehtävien lisäksi hankinnan tehtäviä. Taloushallinnon keskeisiä tehtäviä ovat talousarvion, tilinpäätöksen ja osavuosikatsauksien laatiminen, koordinointi ja kehittäminen. Tehtävä sisältää talousraportointia ja kirjanpidollisia tehtäviä yhteistyössä laskentasuunnittelijan kanssa.

    Hankinnoissa talousasiantuntijan tehtäviä ovat kaupungin hankintojen koordinointi, kehittäminen ja kilpailuttaminen. Lisäksi tehtäviin kuuluu hankintoihin liittyvän päätöksenteon ja sopimusten valmistelu ja seuranta sekä yhteishankintoihin liittyvät toimet.
    Tehtävä sisältää henkilöstön ohjeistamista ja kouluttamista.

    Kauniaisten kaupungin talouspalveluissa yleishallinnon toimialalla on neljä taloushallinnon ammattilaista. Läheinen yhteistyökumppani hankinta-asioissa on kaupunginlakimies.

    Tehtävän kelpoisuusvaatimuksina ovat soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä tyydyttävä molempien kotimaisten kielten suullinen ja kirjallinen taito.

    Odotamme hakijalta kokemusta vastaavista tehtävistä, hyviä tietoteknisiä taitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, taitoa kommunikoida sidosryhmien kanssa, paineensietokykyä sekä erityisesti positiivista asennetta ja vahvaa halua kehittää ja kehittyä. Power BI:n osaaminen katsotaan eduksi.

    Työskentelymuotona Kauniaisten kaupungilla on hybridityö siten, että läsnäolotyötä on vähintään kahtena päivänä viikossa.

    Tehtävä täytetään toistaiseksi mahdollisimman pian. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtäväkohtainen palkka on 3 713,26 e/kk sekä KVTES:n mukaiset työkokemuslisät (3 % tai 8 %).

    Kauniainen on aktiivinen, kaksikielinen ja elämäniloinen kaupunki, jossa asuu noin 10 000 asukasta. Täällä etäisyydet ovat lyhyitä ja yhteenkuuluvuus vahvaa - siksi monet asukkaat kutsuvatkin kotikaupunkiaan kyläksi. Tutkimusten mukaan Suomen tyytyväisimmät asukkaat asuvat Kauniaisissa. Huvilakaupungissamme luonto on aina lähellä, ja edistämme ekologisesti kestävää kehitystä kaikessa toiminnassamme.

    Kaupungin palveluksessa meitä on noin 650, ja me haluamme sinut mukaan työyhteisöömme. Kauniaisten kaupunki tarjoaa sinulle joustavan ja oppimiseen kannustavan työyhteisön, jossa sinua kannustetaan kokeilemaan, arvioimaan ja oppimaan uutta. Yhdessä takaamme kaupungin palvelujen korkean laadun sekä kehittämismyönteisen työilmapiirin. Työnantajana kaupunki tukee etätyötä kaikissa työtehtävissä, joissa se on mahdollista.

    Kaupunki tarjoaa sinulle monipuoliset henkilöstöedut, kuten
    -ePassi-edun kulttuuri-, työmatka- liikunta ja hyvinvointipalveluihin, 260 e/vuosi
    - Kauniaisten uimahallin käytön, nimetyt ryhmäliikuntatunnit sekä muita joukkueliikuntamuotoja veloituksetta.
    - Monien yritysten tarjoamat edut Kauniaisten kaupungin työntekijöille
    Kauniainen on savuton työpaikka. Kauniaisten kaupunki työnantajana edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

    Lisätietoja antavat
    talousjohtaja Mikael Boström, etunimi.sukunimi@kauniainen.fi puh. 050 377 1228 ja
    hallintojohtaja Hanna Ormio, etunimi.sukunimi@kauniainen.fi puh. 040 637 3683

    Hakemukset liitteineen tulee toimittaa 17.2.2025 mennessä Kuntarekry.fi:n sähköisen hakemuslomakkeen kautta.

    Lisätietoja

    https://www.kuntarekry.fi/fi/tyonantajat/kauniaisten-kaupunki/
    https://www.kauniainen.fi/tyonantajana

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Mer information får du av
    ekonomidirektören Mikael Boström fornamn.efternamn@grankulla.fi tfn 050 377 12 28 och
    förvaltningsdirektören Hanna Ormio fornamn.efternamn@grankulla.fi tfn 040 637 36 83

    Tietoa organisaatiosta

    Kauniaisten kaupungilla työskentelee noin 800 vakituista ja määräaikaista työntekijää monipuolisissa työntehtävissä. Tarjoamme joustavan ja oppimiseen kannustavan työympäristön, jossa sinua rohkaistaan kokeilemaan, arvioimaan ja oppimaan uutta. Meillä tehtävässäsi pääset hyödyntämään osaamistasi laajasti ja monipuolisesti.

    Kauniaisten kaupungin arvot ovat keskeinen osa kaupungin toimintaa. Ne heijastavat kaupungin identiteettiä ja sitoutumista hyvinvoivaan ja kestävään tulevaisuuteen. Arvopohja ohjaa myös päätöksentekoamme ja toimintaamme kaikilla tasoilla.

    Meillä töitä tehdään monipaikkaisesti. Teemme osittaista etätyötä kaikissa työtehtävissä, joissa se on mahdollista kaupungin etätyöohjeen mukaisesti. Lisäksi yhteensovitamme mahdollisuuksien mukaan työn ja yksityiselämän muutostarpeita liukuvalla työajalla, työnmuotoilulla, osa-aikaisuudella tai työkokeilulla toisessa yksikössä tai toimialassa.

    Tarjoamme sinulle monipuoliset henkilöstöedut, kuten:

    - Epassi-edun kulttuuri-, työmatka- liikunta ja hyvinvointipalveluihin, 260 e/vuosi
    - Kauniaisten uimahallin, nimettyjen ryhmäliikuntatuntien sekä muita joukkueliikuntamuotoja velvoituksetta.
    - Maksuttomat erikoiskahvit ja teevalikoimat rajoituksetta.
    - Monien yritysten tarjoamat edut Kauniaisten kaupungin työntekijöille

    Tuemme työntekijöidemme työhyvinvointia ja työkykyä työuran eri vaiheissa yhteistyössä esihenkilöiden ja työterveyshuoltomme ammattilaisten kanssa. Mittaamme neljä kertaa vuodessa henkilöstökokemusta. Tavoitteenamme on yhdessä ja yhteistyössä kehittää työpaikkaamme turvalliseksi, arkea sujuvammaksi sekä varmistaa osaamisemme sekä pitää työpaikkamme haluttuina. Työntekijämme arvostavat meillä avointa yhteistyötä, monipuolisia tehtävänkuvia sekä joustavuutta.

    Kauniainen on savuton työpaikka. Kauniaisten kaupunki työnantajana edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

    Oletko sinä uusi työkaverimme? Hae meille töihin. Tervetuloa!

    Sijainti
    Kauniaistentie 10
    02700 Kauniainen

  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat

    Kauniaisten kaupunki

    Maankäyttöinsinööri (vakanssi 710001)Hakuaika päättyy2.3.202523:59

    Työavain 641119

    Grankulla stad

    Markanvändningsingenjör (vakans 710001)Hakuaika päättyy2.3.202523:59

    Työavain 641119

    Grankulla stad

    EkonomiexpertHakuaika päättyy17.2.202523:59

    Työavain 643389

    Kauniaisten kaupunki

    TalousasiantuntijaHakuaika päättyy17.2.202523:59

    Työavain 643389

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.