Talouspäällikkö - Savon Vammaisasuntosäätiö

Haemme osaavaan joukkoomme säätiön toimistoon Kuopioon talouspäällikköä

vastaamaan säätiön talouden sekä henkilöstö- ja tietohallinnon prosesseista ja niitä tukevista tietojärjestelmistä sekä toimimaan säätiön toimiston työntekijöiden esimiehenä.

Talouspäällikkönä vastaat säätiön budjetointiin, raportointiin, kustannuslaskentaan ja seurantaan liittyvistä prosesseistamme toimitusjohtajan alaisuudessa. Kehität sisäistä raportointia, tuotat ja analysoit talousdataa säätiön johdon työn tueksi. Osallistut palvelumyyntiin liittyvien kuntasopimusten laadintaan ja ylläpitoon yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Olet säätiön johtoryhmän jäsen sekä osallistut säätiön hallituksen työskentelyyn talousasioiden esittelijänä ja asiantuntijana.

Osallistut säätiön henkilöstö- ja asiakirjahallinnon prosessien kehittämiseen ja ylläpitoon. Avustat säätiön toimintayksiköitä TES:n (Avaintyönantajat AVAINTA ry) ja muiden työsuhteeseen liittyvien määräysten tulkinnassa. Toimit yhteyshenkilönä ulkoistettuun palkanlaskentaan.

Odotamme, että Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto, hyvä työkokemuksen kautta syntynyt perehtyneisyys taloushallintoon ja sitä koskevaan lainsäädäntöön, erityisesti laskentatoimeen. Työskentelet sujuvasti talousjärjestelmien kanssa ja hallitset MS Office 365 -työkalut. Sinulla on kyky hallita kokonaisuuksia, innovatiivinen työote sekä hyvät neuvottelu- ja vuorovaikutustaidot. Työskentelyotteesi on itsenäinen, mutta osaat toimia myös erilaisissa ryhmissä. Olet aloitekykyinen ja palveluhenkinen. Säilytät toimintakykysi myös kiiretilanteissa.

Toimita vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen sekä CV ilman muita liitteitä 21.6.2019 klo 16.00 mennessä sähköpostitse: rekrytointi@savas.fi.

Lisätietoja

http://www.savas.fi

toimitusjohtaja Tomi Kaasinen, puh. 044 430 6338

Savon Vammaisasuntosäätiö
Osoite: Vuorikatu 26 A, 2. krs, 70100 Kuopio

SAVON VAMMAISASUNTOSÄÄTIÖ sr (SAVAS) tuottaa kehitysvammaisten ja muiden tukea tarvitsevien ihmisten asumis- ja päivätoimintapalveluja. Lisäksi toteutamme erityisryhmiä palvelevia kehittämishankkeita. Palvelukodeissamme (17 kpl), toimintakeskuksissamme (6 kpl) ja tukiasunnoissamme on noin 400 asiakasta, säätiön työntekijämäärä on 235 ja liikevaihto noin 17,3 miljoonaa euroa. Toimintamme pohjautuu vahvaan arvopohjaan ja asiakkaiden osallisuutta tukevaan työorientaatioon.

Tutustu työnantajaan