Skip to main content
test
Taloussuunnittelija - Ulvilan kaupunki

ULVILAN KAUPUNKI hakee TALOUSSUUNNITTELIJAA määräaikaiseen työsuhteeseen

TEHTÄVÄNKUVAUS
Taloussuunnittelijan toimi sijoittuu kaupungin keskushallinnon toimialalle, joka vastaa kaupunginhallituksen alaisten tulosalueiden tehtävien lisäksi myös koko kaupungin talouden ohjauksesta. Taloussuunnittelijan esihenkilönä toimii kaupunginjohtaja. Taloussuunnittelija vastaa kaupungin kirjanpidon ja raportoinnin prosessien järjestämisestä yhdessä Ulvilan kirjanpitoa hoitavan Sarastia Oy:n kirjanpitäjän kanssa. Taloussuunnittelijan keskeisiä tehtäviä ovat kirjanpidon ja raportoinnin ohjauksen lisäksi talousarvion ja tilinpäätöksen valmistelutehtävät ja näiden prosessien koordinointi. Tehtäviin kuuluu myös erilaisten laskelmien laatimista, kaupungin taloushallinnon prosessien kehittämistehtäviä sekä taloushallintoa koskevien ohjeiden laadintaa.

KELPOISUUSVAATIMUKSET
Kelpoisuusehtona tehtävään on vähintään taloushallinnon ammattikorkeakoulututkinto, yliopistossa suoritettu alempi korkeakoulututkinto tai aikaisempi opistotasoinen tutkinto sekä riittävä taloushallinnon työkokemus. Tehtävässä suoriutumista auttaa ymmärrys organisaation taloushallintokokonaisuudesta ja kirjanpidon järjestämisestä, käytännön kokemus taloushallinnon prosesseista ja niissä tyypillisesti käytettävistä järjestelmistä sekä taloushallintoa kos-kevan keskeisen lainsäädännön kohtuullisesta tuntemuksesta. Erityisesti katsomme eduksi asiantuntemuksen kunnan ja kuntakonsernin taloushallinnon työtehtävistä.

Tehtävän hoitaminen edellyttää Excel-taulukkolaskentaohjelman hyvää hallintaa, valmiuksia omaksua uusien järjestelmien käytössä tarvittavat taidot sekä sähköisten palvelujen ja järjestelmien kehittämishalukkuutta.

Tehtävän palkkaus määräytyy kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävä täytetään 4 kuukauden koeajalla. Työsuhde voi alkaa valitun tilanteen mukaan mahdolli-simman pian. Työsuhde kestää vähintään 31.5.2023 saakka.

Hakuaika päättyy 10.8.2022 klo 12.

Tehtävään haetaan ensisijaisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta (www.kuntarekry.fi) Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona ansioluettelo.

Mikäli sähköinen hakeminen ei ole mahdollista, hakemukset ansioluetteloineen on toimitettava määräaikaan mennessä osoitteella: Ulvilan kaupunki, Keskushallinto, PL 77, 28401 Ulvila. Kuoreen merkintä Taloussuunnittelija.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka, puh. 044 343 8250, sähköposti: mikko.lofbacka@ulvila.fi Lisätietopyynnöt mielellään aikavälillä 1.-10.8.2022.

Lisätietoja

http://www.ulvila.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Kaupunginjohtaja Mikko Löfbacka, puh. 044 343 8250, sähköposti: mikko.lofbacka@ulvila.fi Lisätietopyynnöt mielellään aikavälillä 1.-10.8.2022.

Lisätietoja

Ulvilan kaupunki

Ulvila on asukasluvultaan Satakunnan kolmanneksi suurin kaupunki ja Suomen vanhimpia kaupunkeja. Kaupunkioikeusasiakirja on vuodelta 1365. Nykyisin meidät tunnetaan automaatioteollisuuden ja -osaamisen merkittävänä keskittymänä sekä matkailuhelmestämme Leineperin ruukista ja pesäpallosta maineikkaan Ulvilan Pesä-Veikkojen ansiosta. Olemmekin aina onnistuneet muuttumaan ajassa, kuten sloganimme, etunojassa aikojen alusta, kertoo.

Ulvilan kaupungilla työskentelee noin 500 osaajaa, jotka yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa tuottavat palvelut noin 12 700 asukkaalle – ja toivottavasti tulevaisuudessa vielä useammalle. Meillä työ- ja elinolosuhteet ovat kunnossa, joten tervetuloa ammattitaitoiseen ja mukavaan joukkoomme!


Osoite: Loukkurantie 1, 28450 Vanha-ulvila

Sinulle suositellut työpaikat