Tanssin tuntiopettaja Tornion kansalaisopistoon - Tornion kaupunki

Tanssin tuntiopettajaa haetaan Tornion kansalaisopistoon

Tornion kansalaisopisto hakee tanssin tuntiopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Opetusaineet baletti, alkeisbaletti ja lastentanssi taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän mukaisesti. Myös muiden tanssityylien opettamisen mahdollisuus lasketaan eduksi ja saatetaan huomioida tulevien kurssien suunnittelussa. Hakijalta toivotaan taiteen perusopetuksen tuntemusta, halukkuutta opettaa kaikenikäisiä oppilaita, sekä innostunutta otetta kehittää tanssin opetusta Tornion kansalaisopistossa. Opiston lastentanssi- ja balettiryhmät esiintyvät vuosittain joulu- ja kevätnäytöksissä, sekä mahdollisuuksien mukaan myös muissa tilaisuuksissa. Esiintymiset järjestetään yhteistyössä Tornion Baletin tuki ry:n kanssa. Viikkotuntimäärä tulee olemaan noin 20, riippuen opetusaineiden määrästä ja toteutuneista kursseista.

Palkkaus määräytyy OVTES:n mukaan. Työ alkaa heti tai sopimuksen mukaan.
Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä nähtäväksi rikosrekisteriote.

Tornion kansalaisopisto on Tornion kaupungin ylläpitämä oppilaitos, jossa annetaan vuosittain noin 9000 tuntia opetusta. Se tarjoaa taiteen perusopetusta yleisen oppimäärän mukaan tanssissa, teatteritaiteessa, käsityötaiteessa, kuvataiteessa ja musiikissa. Opistossa työskentelee vuosittain 70-100 tuntiopettajaa.

Hakemukset tulee toimittaa Kuntarekryn kautta ti 29.9.2020 klo 15:00 mennessä.

Lisätietoja antavat
Liisa Kivimäki, taideaineiden vastuuopettaja, liisa.kivimaki@tornio.fi, 0400 721 183
Tarja Hooli, rehtori, tarja.hooli@tornio.fi, 050 597 1939

Lisätietoja

http://www.tornio.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja antavat
Liisa Kivimäki, taideaineiden vastuuopettaja, liisa.kivimaki@tornio.fi, 0400 721 183
Tarja Hooli, rehtori, tarja.hooli@tornio.fi, 050 597 1939

Tornion kaupunki, Sivistyspalvelut
Osoite: Seminaarinkatu 14, 95400 Tornio

Merkittävän historian ja kehittyvän nykypäivän Tornio muodostaa Perämerenkaaren rajattomien mahdollisuuksien kansainvälisen kaksoiskaupungin yhdessä Ruotsin Haaparannan kanssa. Tornion kaupungin palveluksessa työskentelee noin 1300 eri alan ammattilaista. Kaupunki tarjoaa kehittymiskykyisille osaajille mielenkiintoisen ja kansainvälisen työympäristön sekä turvalliset puitteet viihtyisälle asumiselle keskellä hyviä palveluja.