Tekninen johtaja - Pudasjärven kaupunki

TEKNISEN JOHTAJAN VIRKA

Pudasjärven kaupungin tekninen- ja ympäristötoiminnan toiminta-alueella on haettavana vakinaisesti täytettävä teknisen johtajan virka. Tehtävä alkaa 1.6.2020 tai sopimuksen mukaan. Viranhaltija valitaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen siten, että tehtävä on ensin määräaikainen (sijainen) 31.3.2021 saakka.

Tekninen johtaja toimii tekninen ja ympäristötoimen toiminta-alueen johtajana, on johtoryhmän jäsen ja vastaa toimialan johtamisesta, kehittämisestä, rakentamis- ja rakennuttamistehtävistä, tilapalveluista, ruokahuollon palveluista sekä maankäytön ja kaavoituksen valmistelutehtävistä. Tekninen johtaja toimii elinympäristövaliokunnan vastuuviranhaltijana sekä vastaa valmius- ja varautumissuunnittelusta.

Viran kelpoisuusehtona on virkaan soveltuva teknisen alan korkeakoulu- tai opistoasteen tutkinto ja kokemusta johtamistehtävistä sekä aiempi työkokemus toimialan tehtävissä. Tehtävän hoitaminen edellyttää rakennusalan toimialan tuntemusta sekä näkemystä koko toimialan palveluiden kehittämisestä. Eduksi katsotaan kunnallisalan tuntemus.

Arvostamme hyviä johtamis-, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, kehittämismyönteistä toimintatapaa, käytännön kokemusta projektien läpiviemisestä ja kunnallistekniikan rakentamisesta, julkisista hankinnoista sekä kunnallishallinnosta ja -taloudesta.

Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Hakijalla on mahdollisuus esittää oma palkkatoivomuksensa.

Pudasjärven valtuustolle osoitetut hakemukset ansioluetteloineen tulee toimittaa 9.3.2020 klo 15.00 mennessä ensisijaisesti sähköisessä osoitteessa www.kuntarekry.fi, postitse osoitteeseen Pudasjärven kaupunki, PL 10, 93101 Pudasjärvi

Lisätietoja

http://www.pudasjarvi.fi
http://www.pudasjarvi.fi

Tutustu työnantajaan

Kaupunginjohtaja Tomi Timonen, puh. 050 454 8230, tomi.timonen@pudasjarvi.fi ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anni-Inkeri Törmänen, puh. 040 571 8186, anni-inkeri.tormanen@pudasjarvi.fi

Pudasjärven kaupunki, Tekninen ja ympäristötoiminta
Osoite: Varsitie 7, PL 10, 93100 Pudasjärvi

Maailman hirsipääkaupunki Pudasjärvi on noin 7900 asukkaan maaseutukaupunki Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin rajalla. Maakunnan hallinnollinen ja kaupallinen keskus Oulu on vain noin tunnin päässä kauniista pitäjästämme. Pudasjärven kaupunki korostaa toiminnassaan paikkakunnan elinvoimaisuuden vahvistamista ja hyvää palvelurakennetta.

Pudasjärven symboleita ovat Syötteen tunturialue hiihtokeskuksineen sekä kaupunkimme läpi virtaava Iijoki.

www.pudasjarvi.fi www.syote