Terveydenhoitaja - Kaarinan kaupunki

Terveydenhoitaja - Kaarinan kaupunki

Kaarinan kaupungin terveyspalvelut hakee terveydenhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen.

Ensisijainen sijoituspaikka on Piispanlähteen koulu. Yhtenäiskoulua käydään kahdessa koulutalossa - ala- ja yläkoulussa. Koulutalot sijaitsevat viihtyisässä ympäristössä alle kilometrin päässä toisistaan. Työntekijällä tulee olla valmius tarvittaessa työskennellä myös opiskeluterveydenhuollossa sekä äitiys- ja lastenneuvolassa.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa työskentelee yhdeksän energistä ja innovatiivista terveydenhoitajaa, jotka tiiminä yhdessä osastonhoitajan kanssa kehittävät toimintaa valtakunnallisten asetusten ja suositusten sekä kuntakohtaisen tarpeen mukaisesti.

Työn menestyksellinen hoitaminen edellyttää kouluterveydenhuollon tiedollista ja taidollista hallitsemista, hyviä vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, stressinsietokykyä ja kehittämismyönteisyyttä.

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on terveydenhoitajan tutkinto ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus. Tehtävässä edellytetään Tartuntatautilain 48 § edellyttämää rokotussuojaa. Koeaika on kuusi kuukautta.

Tule parhaaseen joukkoomme.

Mikäli kiinnostuit, täytä sähköinen hakemus.

Toivomme ensisijaisesti sähköisiä hakemuksia. Kirjalliset hakemukset ja CV:n voi tarvittaessa toimittaa osoitteeseen: Sosiaali- ja terveyspalvelut, Tarja Huhtinen, PL 12 20781 Kaarina. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta, eikä mahdollisia muita liitteitä huomioida.

Lisätietoja

http://www.kaarina.fi

Tutustu työnantajaan

Osastonhoitaja Päivi Heinonen
Puh. 050 3145 237
paivi.s.heinonen@kaarina.fi
Jos tarvitset apua sähköisen hakemuksen jättämiseen, ota yhteys rekrytointisuunnittelijaan:
Niina Alho
puh. 050 314 6197
niina.alho@kaarina.fi

Kaarinan kaupunki, Sosiaali- ja terveyspalvelut, Terveyspalvelut, Koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltopalvelut
Osoite: Voivalantie 5, 20780 Kaarina

Kaarina on lähes 34 000 asukaan kehittyvä elinvoimainen kaupunki Varsinais-Suomessa. Työllistämme noin 1800 eri alojen ammattilaista. Viimeisimmän työhyvinvointikyselymme mukaan 77 % työntekijöistämme suosittelisi meitä työnantajana. Tarjoamme hyvät koulutusmahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen. Paras paikka sinulle.