test
Terveydenhoitajan sijaisuudet - Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Avoterveydenhuollossa on haettavana 31.1.20221 klo 15.00 mennessä kaksi (2) terveydenhoitajan sijaisuutta. Toinen sijaisuuksista on kouluterveydenhuoltoon ajalle 17.1. - 4.4.2022 ja toinen on varahenkilön sijaisuus ajalle 17.1.2022 - 9.4.2023.

Kouluterveydenhuollossa työtehtävät tulevat sijoittumaan Ylihärmän yläkoulun lisäksi alueen alakouluille. Varahenkilönä puolestaan pääset työskentelemään monipuolisesti neuvolan eri sektoreilla koko kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueella. Tarjoamme Sinulle mukavan työyhteisön lisäksi ammattitaitoasi tukevan ja osaamistasi kehittävän työympäristön. Työntekijöillä on käytettävissä ePassi.

Neuvolapalvelut toimivat perhekeskusmallin mukaisesti samassa palvelukokonaisuudessa lasten ja perheiden terveys- ja sosiaalipalveluiden kanssa. Työssä vaaditaan oman auton käyttömahdollisuutta.

Toivomme Sinulta iloista ja positiivista asennetta, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä kehittämismyönteisyyttä. Vahvuudeksi luetaan työkokemus neuvolatyöstä. Voimassa oleva LOVe-lupa katsotaan eduksi. Valinnassamme painotamme hakijan sopivuutta ko. tehtävään.

Pätevyysvaatimuksena on terveydenhoitajan (AMK) tutkinto tai vastaava aiempi tutkinto. Lisäksi edellytämme terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain mukaista laillistusta (559/1994). Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan. Koeaika on pidemmässä sijaisuudessa 4 kk ja lyhyemmässä enintään puolet sijaisuuden kestosta. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotesuojaa. Koeajan aikana valitun tulee suorittaa hyväksytysti LOVe-lääkehoidon opinnot.

Hakemukset pyydetään sähköisenä Kuntarekryn kautta, www.kuntarekry.fi. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset tarkistetaan mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja

http://www.kaksineuvoinen.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Avoterveydenhuollon palveluesimies Pamela Rintala puh. 050 344 7916 tai hoitotyön johtaja Johanna Heino puh. 040 162 7315. Sähköpostiosoitteet ovat muotoa
etunimi.sukunimi@kaksineuvoinen.fi.

Lisätietoja

Terveyspalvelut

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen vastaa kaikkien sosiaali- ja perusterveydenhuollon palvelujen järjestämisestä Kauhavan kaupungin sekä Evijärven kunnan alueella. Kuntayhtymä on aktiivinen edelläkävijä laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa ja kehittämisessä.

Tarjoamme henkilöstöllemme, haasteita ja vaikutusmahdollisuuksia, hyvän työyhteisön ja innovatiiviset kollegat sekä mahdollisuudet monipuoliseen ammatilliseen kehittymiseen.


Osoite: Kauppatie 127 A, 62200 Kauhava

Sinulle suositellut työpaikat