test
Terveyskeskuslääkäri - Pieksämäen kaupunki

Pieksämäen kaupungin perusturvassa on haettavana 31.1.2022 klo 15 mennessä kolme (3) terveyskeskuslääkärin virkaa.

Työnkuvaan kuuluvat terveyskeskuslääkärin tehtävät kiinnostuksen mukaan vastaanotolla, kiirevastaanotolla, vuodeosastolla tai sektorityössä, kuten neuvolassa tai koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa. Eri toimenkuvia voidaan monipuolisesti yhdistellä toiveidesi mukaan. Lähi- ja etätyö sekä työajat ovat joustavasti sovittavissa, jolloin työssä käyminen kauempaakin, esimerkiksi Kuopiosta käsin on helposti järjestettävissä.

Meillä huolehditaan lääkäreiden työhyvinvoinnista muun muassa varaamalla potilaan kohtaamiseen riittävästi aikaa. Pieksämäen terveyskeskus onkin lääkäreiden keskuudessa pidetty työpaikka. Nuori Lääkäri yhdistyksen koulutuspaikkakyselyssä 2019 Pieksämäen terveyskeskus sai täydet viisi tähteä ja sijoittui valtakunnallisesti kyselyssä toiseksi. Jokaiselle koulutuksessa olevalle lääkärille nimetään henkilökohtainen tutorlääkäri. Tällä hetkellä meillä on yksi yleislääketieteen erikoislääkärikouluttaja ja kolme YEK-ohjaajaa. Viikoittaisten tutortuntien lisäksi monipuolista toimipaikkakoulutusta tarjotaan 1-2 tuntia viikossa.

Terveyskeskuksen toimintaa on viime vuosina kehitetty paljon ja se valittiin valtimotautien ehkäisyn laatuverkoston toimesta vuoden 2019 laatuterveyskeskukseksi. Lääkäriaikojen saatavuus on varsin hyvä.

Arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja kokemusta perusterveydenhuollon lääkärin tehtävistä. Virkaan valitulta edellytetään Suomessa laillistetun lääkärin oikeudet. Yleislääketieteen tai muun soveltuvan alan erikoislääkärin pätevyys katsotaan eduksi.

Palvelussuhteen ehdot ovat KVTES:n ja kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen mukaiset ja palkkaus paikallissopimuksen mukainen. Viikkotyöaika on 38,25 tuntia, osa-aikaisuudesta voidaan sopia joustavasti. Ennen viran vastaanottamista valitun tulee toimittaa lääkärinlausunto. Virassa on kuuden kuukauden koeaika. Edellytämme tartuntatautilain § 48 mukaista rokotesuojaa.

Pieksämäen kaupunki on savuton kunta.
Hakemus, johon liitetään CV, lähetetään Kuntarekry.fi -palvelun kautta, johon pääsee kotisivuillamme www.pieksamaki.fi/palvelut/avoimet-tyopaikat.

Lisätietoja

https://www.pieksamaki.fi/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

vs. vastaanoton ylilääkäri Iina Tuomainen p.040 668 2820 tai
johtava ylilääkäri Harri Makkonen p. 044 368 6710

Lisätietoja

Pieksämäen kaupunki, Perusturva

Pieksämäki on n. 18 000 asukkaan kaupunki Etelä-Savossa. Kaupunki on tunnettu rautateiden risteyspaikkakunta ja se sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella keskellä Suomea. Pendolinon pyrähdyksen päässä Helsingistä ja maakuntakeskuksista sijaitseva Pieksämäki tarjoaa elämisen helppoutta luonnonkauniissa puistomaisemissa.

Luonto on lähellä ja kulttuuri- ja liikuntaharrastusten mahdollisuudet ovat monipuoliset. Kompaktissa kaupungissa kaikki on käden ulottuvilla ja työpäivän jälkeen aikaa jää harrastamiselle, hidastamiselle ja elämäsi tärkeimmille ihmisille. Pieksämäellä on helppo elää hyvää elämää.

Kaupungin perusturvan vastuualue järjestää perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut kuntalaisille. Pieksämäellä on kunnan tuottamien sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelujen lisäksi yksityisiä ja kolmannen sektorin toimijoita. Toimiala on suurin työllistäjä paikkakunnalla.

Paikkakunnalle muuttaville on runsaasti tarjolla sekä vuokra- että omistusasuntoja. Lisäksi voimme yhteistyössä TE-palveluiden kanssa tukea puolisosi työpaikan etsimistä. Lisätietoja tästä kaija.heiskanen@pieksamaki.fi


Osoite: Tapparakatu 1-3, 76100 Pieksämäki

Sinulle suositellut työpaikat