Terveyskeskuslääkäri / Kouluterveydenhuolto ja neuvolapalvelut - Tampereen kaupunki

Haemme koulu- ja neuvolalääkäriä vakituiseen virkaan 10.1.2022 alkaen.

Koulu- ja neuvolalääkäri on lapsen ja nuoren kasvun ja kehityksen lääketieteellinen asiantuntija. Työskentely tapahtuu kouluterveydenhuollon toimipisteissä ala- ja yläkoulun oppilaiden parissa sekä lääkärin kiinnostuksen mukaan myös äitiys- ja lastenneuvoloissa.

Työn tavoitteena on lapsen ja nuoren kasvun ja kehityksen tukeminen, koko perheen hyvinvoinnin vahvistaminen ja syrjäytymisen ehkäisy. Terveystarkastustyön ohella erityisen tuen tarpeen arviointi ja tarvittavien jatkotoimien järjestäminen, opiskeluhuollon yhteistoiminta sekä yhteistyö koulun, perhekeskuksen toimijoiden ja muiden ammattilaisten kesken on olennainen osa työtä. Lääkärin työtehtäviin kuuluu myös oman työn kehittäminen sekä konsultaatiotuen antaminen muille ammattilaisille.

YEK-koulutusta suorittavalle ja yleislääketieteeseen erikoistuvalle lääkärille tarjotaan koulutusvaatimusten mukainen ohjaus ja koulutus. Konsultaatiomahdollisuudet ovat monipuoliset ja toimivat.

Kelpoisuusvaatimuksena on Suomessa laillistettu lääkäri, hyvä suomen kielen suullinen ja kirjallinen taito.

Yleislääketieteen erityiskoulutus tai soveltuva erikoislääkärikoulutus sekä neuvola- ja kouluterveydenhuollon tai nuorisolääketieteen erityispätevyys katsotaan eduksi

Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikostaustaote.

Virkaan valitulta edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotesuojaa. Noudatamme viroissa 6 kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja tehtävästä antavat ylilääkäri Tuire Sannisto, tuire.sannisto(at)tampere.fi, puh. 050 469 9166 ja vastaava lääkäri Taina Halminen, taina.halminen(at)tampere.fi, puh. 040 801 6374.

Hakuaika päättyy 1.11.2021.

Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo-ja-yrittaminen/meille-toihin.html.

Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.

Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista, puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa(at)monetra.fi

On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme kompaktin kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia. Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!

Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.tampere.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antavat ylilääkäri Tuire Sannisto, tuire.sannisto(at)tampere.fi, puh. 050 469 9166 ja vastaava lääkäri Taina Halminen, taina.halminen(at)tampere.fi, puh. 040 801 6374.

Lisätietoja

Tampereen kaupunki, Lasten,nuorten ja perheiden palveluryhmä, Kouluterveydenhuollon lääkärit

Tampereen kaupunki on Pirkanmaan suurin työnantaja. Rakennamme yhdessä Tampereen kaupunkia noin 14 500 työntekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi.

Kaupungin tekemisessä näkyy kumppanuus- ja kehittämiskulttuuri, jossa johtaminen on mahdollistavaa, henkilöstö kehittää ja yhteisöllisyys on vahvaa. Osallistumme vuosittain Vastuullinen Kesäduuni -kampanjaan ja olemme sitoutuneet toteuttamaan sen periaatteita jokapäiväisessä työssämme ympäri vuoden. Kampanjan ja kaupungin periaatteita ovat muun muassa hyvä hakijakokemus sekä oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus.

Menestyäkseen kaupunki tarvitsee joukkoonsa parhaat osaajat. Tule osaksi moniammatillista ja asiantuntevaa henkilöstöämme!


Osoite: PL 487, 33101 Tampere
Tampereen kaupunki - Savuton työpaikka Tampereen kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja Tampereen kaupunki - Vastuullinen työnantaja

Sinulle suositellut työpaikat