Hakuaika päättyy
Ole yhteydessä niin mietitään sinulle mielekäs työ terveysasemalta. Meillä on mukavia ja nuorekkaita tiimejä ympäri Kymenlaaksoa!
Haemme kolmea lääkäriä vakituiseen virkaan Kymenlaakson hyvinvointialueen terveysasemille.
Suurimmat terveysasemamme sijaitsevat Kouvolassa, Kotkassa ja Haminassa.
Meillä on terveysasemilla toimivat tiimimallit. Sinulla on mahdollista vaikuttaa työnkuvaan, työaikajoustoihin ja sopia etätyöstä.
Kelpoisuusvaatimusvirkoihin on lääketieteen lisensiaatin tutkinto ja laillistus tehtävään.
Olemme myös kiinnostuneet osaamisestasi, jos haluat työskennellä määräaikaisesti tai pienemmällä työaikaprosentilla tai haluaisit tulla suorittamaan YEK-jaksoa tai erikoistumaan Kymenlaakson hyvinvointialueelle.
YEKin suorittaminen yhdessä palvelussuhteessa hyvinvointialueella kannattaa, kun työskentelet ilman katkoja, sinulle kertyy myös lomia.
YEK:in ohjaustunnit ovat 1 tunti viikossa ohjaavan seniorin kanssa ja lisäksi erikoistuvien seminaari kerran kahdessa viikossa 2 h, lisäksi joka keskiviikko on toimipaikka koulutusta 1.5h. Ulkoisiin koulutuksiin on oikeus 10 koulutuspäivää vuodessa.
Kerro meille mitkä ovat kiinnostuksen kohteesi sairaalapalveluiksi, niin suunnitellaan sopivanlainen jaksotus terveysasematyön ja sairaalatyön osalta. Terveysasemilla sinulla on käytettävissä vahva seniorituki ja vastaanottoaikaasi on mukautettu siten, että ehdit hyvin syventyä potilaiden asioihin ja tehdä kirjalliset työt. Meillä on kalustettuja asuntoja lyhytaikaiseen majoittumiseen.
Ole meihin yhteydessä, räätälöidään sinulle toiveidesi mukainen työ Kymenlaakson hyvinvointialueella!
Meidän terveysasemista sanottua:
“Mukavan kokoiset terveysasemat, hyvät työilmapiiri ja hyvä seniorituki sekä monipuolinen työnkuva toivomusten mukaan (vastaanotto, kiirevastaanotto, toimenpidepäivät, neuvolat).”
“Kokemusta on sekä lääkäreissä että hoitajissa. Sopivan pituiset ajat ja hallittava työmäärä.”
“Terveysasemilla on nuorekas henkilökunta ja mukava työilmapiiri, järjestämme myös vapaa-ajan tapahtumia.”
Salla Kähärä
ylilääkäri, Kotkan terveysasemat
040 6107406
salla.kahara@kymenhva.fi
Heidi Narkilahti
ylilääkäri, Haminan terveysasema
040 1991521
heidi.narkilahti@kymenhva.fi
Johanna Salmio
ylilääkäri, Katajaharjun ja Keltakankaan terveysasemat
040 4884060
johanna.salmio@kymenhva.fi
Mervi Lehtonen
ylilääkäri, Valkealan terveysasema ja Ratamokeskus
040 4832008
mervi.lehtonen@kymenhva.fi
Kymenlaakson hyvinvointialue
REKRYTOINTI / Kymenlaaksonhyvinvointialue
Kotkantie 41, 48210 Kotka
Kymenlaakson hyvinvointialue tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut 160 000 kymenlaaksolaiselle. Meillä on ihmisen kokoinen arki: rehti tekemisen meininki, monipuoliset kehittymismahdollisuudet sekä luonnostaan vahva asuinympäristö.
Laadun tekee huippuammattilaiset.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.