test

Terveyskeskuslääkäri, Naantalin terveysasema

Hakuaika päättyy  26.9.2023 14:00

Lääkäri! Tule mukaan meidän kehitysmyönteiseen tiimiin! Haemme Naantalin terveysasemalle kahta terveyslääkäriä avoimena oleviin virkoihin.

Lääkärinä vastaat oman väestöalueesi potilaiden hoidosta yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa. Omaa työtapaa ja -kalenteria pääset muokkaamaan melko vapaasti. Kiireettömät vastaanottoajat 45 minuuttia, kunnes yhdessä toisin sovitaan. Ensisijaisesti haemme kokoaikaista lääkäriä, mutta osa-aikaisetkin otetaan huomioon.

Naantali on vajaan 20 000 asukkaan saaristokaupunki ja yksi Suomen perinteikkäimmistä kaupungeista. Terveyskeskus on ollut pidetty niin potilaiden kuin ammattilaistenkin joukossa. Lääkärinvirkoja on yhteensä 15 ja toimimme väestövastuuperiaatteella. Viran ensisijainen sijaintipaikka on Naantali.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä. Yleislääketieteen erikoislääkärin pätevyyttä painotetaan valinnassa. Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja valintoja voidaan tehdä jo hakuaikana sopivan hakijan löytyessä.

Noudatamme tartuntatautilain 48 § mukaisia vaatimuksia työntekijöiden rokotussuojasta, joka koskee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskenteleviä.

Varhan työntekijät saavat valita itselleen mieluisan työsuhde-edun kolmesta vaihtoehdosta, jotka painottuvat eri tavoin liikunta-, hyvinvointi-, kulttuuri-, työmatka- ja/tai lounasedun kesken.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.


Lisätietoja

http://varha.fi

Roope Salmi, roope.salmi@varha.fi, 044 417 1417
Hakemuksen jättäminen: Hakemus tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta. Jos et pysty tekemään sähköistä hakemusta, voi paperihakemuksen toimittaa postitse osoitteella Varha, Kirjaamo, PL 52, 20521 Turku.

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on yksi Suomen suurimmista työnantajista. Me 23 000 Varsinais-Suomen sosiaali-, terveys- ja pelastusalan tekijää turvaamme, parannamme ja pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä. Tarjoamme merkityksellistä työtä kaupunkien, maaseudun, saariston ja meren rikastamalla uniikilla alueella. Yliopistollisessa ja kaksikielisessä työyhteisössämme on lähes 800 eri ammattinimikettä. Toimimme keskeisten arvojemme mukaisesti – ystävällisesti ammattitaidolla, arvostavan yhdenvertaisesti ja vastuullisen vaikuttavasti. #hyvintekijät

Tutustu työnantajaan