Terveyskeskuslääkärin / johtavan lääkärin virka - Tyrnävän kunta

Tyrnävän kunta hakee terveyskeskuslääkäriä vakinaiseen virkasuhteeseen 1.9.2020 tai sopimuksen mukaan alkaen.

Tässä virassa toimivan lääkärin tehtäviin kuuluu terveyskeskuksen johtavan lääkärin tehtävät. Työaika jakautuu kliiniseen ja hallinnolliseen työhön noin 50:50 suhteessa.

Johtava lääkäri vastaa kunnan terveyspalvelujen toiminnasta ja taloudesta ja hän toimii kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon johtoryhmän jäsenenä. Johtava lääkäri toimii yhdessä terveyspalvelujen palvelupäällikön kanssa terveyskeskuksen henkilöstön lähiesimiehenä. Johtava lääkäri osallistuu tarvittaessa sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksiin raportoiden toiminnasta lautakunnalle, esitellen terveyspalveluiden toiminta-alaan kuuluvia asioita ja toimien asiantuntijana. Lisäksi johtava lääkäri toimii kunnan eri työryhmissä ja tarvittaessa päätöksenteossa asiantuntijajäsenenä.

Kliininen työ painottuu ensisijaisesti vaihtelevaan vastaanottotyöhön, mutta työn jakautumisesta voidaan yleensä sopia varsin joustavasti. Lisäksi tehtäviin voi kuulua osaamisen ja toiveiden mukaan esimerkiksi ohjaajalääkärin tehtäviä.

Terveyskeskus palvelee potilaita kunnan keskustassa. Samoissa v. 2006 rakennetuissa tiloissa toimivat vastaanotto, neuvolat, kuntoutus sisältäen fysioterapian ja puheterapian, mielenterveyspalvelut (konsultoiva psykiatri 1-2 viikon välein) ja suun terveydenhuolto. Tärkeimmät yhteistyötahot, kuten kunnantalo ja siellä toimiva sosiaalityö ja isoimmat koulut ovat aivan terveyskeskuksen vieressä.
Terveyskeskuksella on 5 lääkärinvirkaa. Virat ovat olleet jatkuvasti täytettyinä. Potilastietojärjestelmänä on käytössä Mediatri. Ilta-, yö- ja viikonloppupäivystys tapahtuu Oulun seudun yhteispäivystyksessä ja virkaan kuuluu päivystysvelvollisuus. Terveyskeskuksella ei ole omaa vuodeosastoa, ja perusterveydenhuollon tasoinen sairaalahoito hankitaan ostopalveluna.

Kelpoisuusehtona tehtävään on laillistetun lääkärin pätevyys. Eduksi katsotaan tehtävään soveltuvan erikoisalan - ensisijaisesti yleislääketieteen - erikoislääkärin pätevyys. Tehtävään valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan.

Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa.

Hakemukset pyydetään toimittamaan 31.8.2020 klo 15 mennessä ensisijaisesti Kuntarekryn kautta tai postitse osoitteeseen Sosiaali- ja terveysosasto, Tyrnävän kunta, Kunnankuja 4, 91800 Tyrnävä. Kuoreen tulee kirjata merkintä haettavasta virasta. Liitetiedostona tai liitteenä pyydetään lähettämään CV tai ansioluettelo. Tarkistamme haastattelun yhteydessä alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset.

Hakuaikaa jatkettu, aiemmat hakemukset otetaan huomioon.

Lisätietoja

http://www.tyrnava.fi

Tutustu työnantajaan

Sosiaali- ja terveysjohtaja Teija Eskola, p. 050 5148673 tai sähköposti teija.eskola@tyrnava.fi
Johtava lääkäri Vesa-Matti Matinolli, p. 044 4971030 tai sähköposti vesa-matti.matinolli@tyrnava.fi
http://www.tyrnava.fi

Tyrnävän kunta
Osoite: Kirkkotie 9, 91800 Tyrnävä

Tyrnävä - paikka kasvaa!

Oulun seudulla sijaitseva Tyrnävä on rohkea, kasvava ja kehittyvä noin 7 000 asukkaan maaseutukunta. Ikärakenteeltaan poikkeuksellisen nuoren kuntamme osalta on tärkeää, että voimme jatkossakin rakentaa omaleimaista, mielenkiintoista ja houkuttelevaa ympäristöä.

Tule mukaan reippaaseen ja ennakkoluulottomaan joukkoomme!