Terveysliikuntakoordinaattori - Ikaalisten kaupunki

TERVEYSLIIKUNTAKOORDINAATTORI
Haemme toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen innostavaa, itsenäistä ja kehittävää työotetta, ohjauksellista ja organisointitaitovalmiutta sekä tiimi- ja verkostotyötaitoja omaavaa, terveysliikuntaan suuntautunutta liikunnanohjaajaa tai fysioterapeuttia. Tehtäviin kuuluu terveysliikunnan suunnittelu, organisointi ja ohjaustyöt, mm. matalankynnyksen liikuntaryhmät, liikuntaneuvonta ja tapahtumien järjestäminen eri sidosryhmien kanssa. Liikuntaryhmiä on lapsista ikäihmisiin. Tehtävään sisältyy Liikunnallista elämäntapaa edistävän liikuntahankkeen (liikuntaneuvonta) raportointitehtävät. Työaika 38,25 h/vko. Palkka määräytyy voimassa olevan kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan.

Kelpoisuusehtona tehtävään on liikunnanohjaajan (AMK- tai opistotasoinen) tai fysioterapeutin tutkinto sekä työkokemusta alalta. Lisäksi kokemus terveysliikunnasta ja hanketyöstä katsotaan eduksi. Työ edellyttää, että auto on käytettävissä.

Valitun on toimitettava liikuntatoimelle hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen toimen vastaanottamista sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/2002 mukainen rikosrekisterinote.

Toimen täyttämisessä käytetään kuuden kuukauden koeaikaa. Työ alkaa 6.9.2021 tai sopimuksen mukaan.
Hakemukset CV:n kanssa tulee toimittaa 4.8.2021 klo 12.00 mennessä Kuntarekryn kautta. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat todistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä. Haastattelut järjestetään vkolla 32.


Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätiedot: nuoriso- ja liikuntasihteeri sari.sarkonen@ikaalinen.fi tai (2.8. alkaen) 0447301225

Lisätietoja

Ikaalisten kaupunki, Sivistyspalvelut, Nuoriso- ja liikuntatoimi
Osoite: PL 33, 39501 Ikaalinen

Sinulle suositellut työpaikat