test
Tietojärjestelmäsuunnittelija - Länsirannikon Koulutus Oy WinNova

WINNOVASSA ON SUUNTA ETEENPÄIN!

WinNovan tavoitteena on kehittää tieto-osaamistaan sekä tiedolla johtamista entisestään. Tätä kehittämistä varten vahvistamme asiantuntijaryhmäämme ja haemme joukkoomme tietojärjestelmäsuunnittelijaa Tietohallinnon yksikköön Porin Tiedepuiston kampukselle. Työsuhde on vakinainen ja alkaa 1.3.2022 tai sopimuksen mukaan.

Arvomme ovat YHTEISTYÖ, KEHITTÄMINEN, TURVALLISUUS, IHMISLÄHEISYYS JA PALVELU,
jotka muodostavat winnovalaisen kulttuurin perustan ja menestyksemme kulmakivet. Motivoitunut, osaava ja yhteisesti sovittuihin toimintaperiaatteisiin sitoutunut henkilöstö luo puolestaan perustan terveelliselle, turvalliselle sekä viihtyisälle opiskelu-, työ- ja elinympäristöllemme

Winnova on merkittävä toisen asteen koulutuksen tietojärjestelmien kehittäjä.

Tietojärjestelmäsuunnittelijana ylläpidät WinNovan kokonaisarkkitehtuurin mukaista tietovarastoa ja järjestelmäkokonaisuutta.

WinNovan kokonaisarkkitehtuuri muodostuu seuraavien käsitteiden ympärille:
- Sähköinen asiointi mahdollistettu eri tietojärjestelmien välillä
- Sähköiset rajapinnat kansallisiin koulutusalan järjestelmiin (Opintopolku, ePerusteet, Koski ja eHOKS)
- Koulutustuotannon ja liiketoiminnan keskitetty ohjaus ja yhteiset tietovarastot
- Yksi rajapinta liiketoiminnan ja tilastoinnin tarvitsemille tiedoille

Tietojärjestelmäsuunnittelijana toimit asiantuntijana sisäisiä ja ulkoisia prosesseja kehitettäessä kokonaisarkkitehtuurin osalta. Lisäksi luot, suunnittelet ja ylläpidät:
- Prosesseissa syntyvästä datasta viite-eheitä tietorakenteita
- Liiketoimintaa palvelevia tietokokonaisuuksia ja järjestelmiä
- Sähköisiä rajapintoja, joilla tietorakenteet ja raportit välittyvät muihin sisäisiin tai ulkoisiin prosesseihin ja järjestelmiin.
- Liiketoiminnan ja tilastoinnin rajapinnan tarvitsemia tietokokonaisuuksia

Sinulla tulee olla tehtävän tavoitteisiin liittyvä korkeakoulututkinto. Tehtävään vaaditaan vahvaa SQL-osaamista sekä kokemusta tietokantojen ja tietovarastojen suunnittelusta ja ylläpidosta. Hahmotat vaivattomasti tietomalleja ja prosesseja ja osaat muodostaa näistä kokonaisarkkitehtuurin mukaisia kokonaisuuksia. Rajapintojen, integraatioiden ja Web-käyttöliittymien suunnittelu ja luominen tulee sujua nykyaikaisia tekniikoita ja välineitä käyttämällä.

Haluamme ottaa sinut terveelliseen ja turvalliseen työ- ja oppimisympäristöön, joten edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä todistusta huumausainetestistä yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) mukaisesti ja rikostaustaotetta lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukaisesti. Työhöntulotarkastus (sähköinen terveyskysely) ja huumausainetesti tehdään tehtävän jo alettua, rikostaustaotteen hakee palkattava työntekijä oma-aloitteisesti heti työsuhteen alussa.

Organisaation tavoitteet saavutetaan yhdessä, siksi pidämme henkilöstöstämme huolen tarjoamalla ePassiFlex-sovelluksen, Wirike-henkilöstökerhon aktiviteetit ja laajat työterveyspalvelut.

Tehtävässä on 6 kk koeaika.
Noudatamme palkkauksessa ja työehdoissa AVAINTES työehtosopimusta.

YHDESSÄ SUUNTAAMME ETEENPÄIN!

Lisätietoja

http://www.winnova.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Markku Rantala (tietohallintoasiantuntija) puh. 040 022 8261 tai Katja Kanerva-Leppänen (tietohallintopäällikkö) puh. 044 455 7555. Soittoajat ti 21.12 klo 9-10 ja ma 10.1.2022 klo 10-11.

Lisätietoja

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova, Yhteiset palvelut, 61233000 Tietohallinto

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova järjestää toisen asteen ammatillista perus-, lisä- ja täydennyskoulutusta, oppisopimuskoulutusta sekä muuta ammatillista koulutusta. Työelämän kehittäminen on ammattikoulutuksen ohella keskeinen ydintehtävä.

WinNovan työelämälle suunnatuissa palveluissa yhdistyvät ammatillisen koulutuksen vahva osaaminen sekä pitkäaikainen kokemus yrityksille ja julkisen sektorin työyhteisöille tarjottavista koulutus- ja kehittämispalveluista.


Osoite: Tiedepuisto 3, 28600 Pori

Sinulle suositellut työpaikat