Toimintaterapeutin toimi - Kuusamon kaupunki

Kuusamon kaupunki hakee toimintaterapeuttia vakinaiseen toimeen.

Toimintaterapeutin pääasiallisena toimenkuvana on lasten ja nuorten toimintaterapian tarpeen arviointi ja ohjaus sekä vanhempien, koulun ja varhaiskasvatuksen henkilökunnan ohjaus ja neuvonta lapsen kuntoutuksessa. Toimintaterapeutti toimii oman alansa asiantuntijana tiimeissä ja yhteistyöryhmissä. Yhteistyö ja konsultoiva työote sekä toimintaterapiapalvelujen kehittäminen on toimessa keskeistä. Tarvittaessa resurssia käytetään aikuisten ja ikäihmisten toimintaterapiaan esimerkiksi vuosilomasijaisuuksissa.

Toivomme hakijalta hyviä tiimityötaitoja, mutta kykyä itsenäiseen työhön ja kiinnostusta toimintaterapian käytäntöjen kehittämiseen. Työssä tärkeänä osana on verkostotyö yhteistyötahojen kanssa.

Kelpoisuusehtona on toimintaterapeutin ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen laillistus. Pätevien hakijoiden puuttuessa voidaan loppuvaiheen opiskelijat ottaa huomioon.

Lähetä hakemus sähköisesti internetin kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi -työavain nro 319518 Hakemuksen voi toimittaa myös paperiversiona osoitteella Kuusamon kaupunki / Fysioterapiaosasto/Inga Poussu, PL 9, 93601 KUUSAMO.

Alkuperäiset opiskelu- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan. Toimen täytössä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

Toimeen valitulta edellytetään tartuntatautilain (1227/2016 § 48) mukaista rokotussuojaa. Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä työterveyshuollon arvio edellytyksistä hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä. Toimeen valitun on esitettävä nähtäväksi myös lain (504/2002) edellyttämä hyväksyttävä rikosrekisteriote

Lisätietoja toimesta antaa: Vastaava fysioterapeutti Inga Poussu p.040 860 8379 ja neuvolan osastonhoitaja Heidi Moilanen p. 040 860 8713. Sähköpostitse etunimi.sukunimi@kuusamo.fi

Hakuaika päättyy 3.1.2021 klo 22:00

Lisätietoja

http://www.kuusamo.fi

Tutustu työnantajaan

Lisätietoja toimesta antaa: Vastaava fysioterapeutti Inga Poussu p.040 860 8379 ja neuvolan osastonhoitaja Heidi Moilanen p. 040 860 8713. Sähköpostitse etunimi.sukunimi@kuusamo.fi

Kuusamon kaupunki, Perusturvan toimiala, Terveyspalvelut, Fysioterapia
Osoite: Raistakantie 1, 93600 Kuusamo

Kuusamon kaupunki työllistää n. 1200 työntekijää, joista 80 % on perusturvan ja kasvatus- ja sivistystoimen alaisuudessa.

Kuusamo - aktiivinen luontokaupunki - on vetänyt ihmisiä puoleensa jo vuosisatoja. Kukapa uskoisi, että erämaassa ainutlaatuisen luonnon keskellä sykkii jatkuvasti kehittyvä, monipuolisten palveluiden kaupunkikeskus.

Kuusamon julkiset ja yksityiset palvelut ovat jo pitkään vastanneet niin määrältään kuin laadultaan keskikokoisen kaupungin palveluja. Hallinnollisesti Kuusamo kuuluu Koillismaan seutukuntaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Kuusamon kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 alkaen.