Skip to main content
test
Toimintaterapeutti - Kuusamon kaupunki

Hei toimintaterapeutti, koetko aitoa kiinnostusta työskennellä ikääntyneiden hyvinvoinnin ja kuntoutumisen edistämiseksi?

Kuusamon kaupungin perusturvan toimialalla on haettavana toimintaterapeutin toimi sekä määräaikainen tehtävä (28.12.2022 saakka) ikäihmisten palveluiden tulosalueilla. Voit olla vastavalmistunut ja urasi alkutaipaleella tai uusia haasteita etsivä pidemmän kokemuksen jo hankkinut ammattilainen. Huomioimme myös loppuvaiheen opiskelijat haussa. Tarjoamme sinulle näköalapaikan oman alasi asiantuntijana ikääntyneiden kuntoutuspalveluissa ja mahdollisuuden päästä kehittämään itseäsi ja osaamistasi osana osaavaa ja innovatiivista moniammatillista tiimiämme.

Ikäihmisten palveluissa toimintaterapeutin työ toteutuu pääasiassa asiakkaan omassa kotiympäristössä ja/tai kuntoutus- ja vuorohoitoyksiköissä. Toimintaterapeuttina ohjaat asiakkaita, heidän läheisiään ja muita toimijoita työskentelemään yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Arvioit asiakkaan toimintakykyä, suunnittelet ja toteutat kuntoutusta, ohjaat erilaisia kuntoutusryhmiä sekä arvioit apuvälineiden ja asunnon muutostöiden tarvetta. Lisäksi tehtävään sisältyy omaisten ja hoitohenkilökunnan ohjaamista.

Kokemus ikäihmisten parissa työskentelystä sekä muistisairaiden tai neurologisten asiakkaiden kuntoutuksesta katsotaan eduksi. Kinestetiikka on yhteinen toimintatapamme, jonka aiempi kokemus katsotaan eduksi.

Työyhteisössämme kannustamme ja rohkaisemme uuden oppimiseen ja oman osaamisen kehittämiseen. Huolehdimme, että saat riittävän perehdytyksen tehtävääsi ja tukenasi toimii moniammatillinen tiimi. Meillä on hyvät mahdollisuudet vahvistaa osaamista ja ammattitaitoa, olemme hyvin koulutusmyönteinen työyhteisö. Myös työyhteisön sisällä jaamme tietotaitoamme ja vahvistamme toinen toisemme osaamista.

Työ on vahvasti yhteistyötä eri asiantuntijoiden ja verkostojen kanssa. Toivomme hakijalta hyviä tiimityötaitoja, mutta myös kykyä itsenäiseen työhön. Tehtävässä menestyminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kehittävää ja itseohjautuvaa työotetta sekä aitoa kiinnostusta työskennellä ikääntyneiden parissa.

Kelpoisuusehtona on toimintaterapeutin ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi opistoasteen tutkinto sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen laillistus. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa huomioimme myös toimintaterapian loppuvaiheen opiskelijat toimen täyttämisessä.

Lähetä hakemus sähköisesti internetin kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi -työavain nro 450583. Mahdolliset paperihakemukset tulee toimittaa osoitteeseen: Perusturva, PL 9 93601 Kuusamo.

Alkuperäiset opiskelu- ja työtodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Tehtäviin valituilta edellytetään tartuntatautilain (1227/2016 § 48) mukaista rokotussuojaa. Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä työterveyshuollon arvio edellytyksistä hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Palkkaus määräytyy SOTE-sopimuksen mukaisesti. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan. Hakuaika päättyy 31.7.2022. Haethan pian, sillä käsittelemme hakemuksia niiden saapumisen myötä ja tehtävät voidaan täyttää hakuajan aikana.

Koeaika on 6 kk. Kuusamon kaupunki on savuton työyhteisö.

Lisätietoja tehtävistä antavat:
Vs. Ikäihmisten palvelujen tulosaluejohtaja Susanna Veteläinen, p. 0400-441 925, susanna.vetelainen@kuusamo.fi
Vs. palveluohjauksen ja kuntoutuspalveluiden esimies Jenni Karjalainen p. 040-860 8768, jenni.karjalainen@kuusamo.fi

Hakuaika päättyy 31.7.2022 klo 23.00. Hakuaikaa jatketaan 30.9.2022 klo 15.00 saakka.

Kuusamo 13.6.2022
Pohjola Pirkkoliisa, perusturvajohtaja

Lisätietoja

http://www.kuusamo.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Vs. Ikäihmisten palvelujen tulosaluejohtaja Susanna Veteläinen, p. 0400-441 925, susanna.vetelainen@kuusamo.fi
Vs. palveluohjauksen ja kuntoutuspalveluiden esimies Jenni Karjalainen p. 040-860 8768, jenni.karjalainen@kuusamo.fi

Lisätietoja

Kuusamon kaupunki, Perusturvan toimiala, Ikäihmisten palvelut

Kuusamon kaupunki työllistää n. 1200 työntekijää, joista 80 % on perusturvan ja kasvatus- ja sivistystoimen alaisuudessa.

Kuusamo - aktiivinen luontokaupunki - on vetänyt ihmisiä puoleensa jo vuosisatoja. Kukapa uskoisi, että erämaassa ainutlaatuisen luonnon keskellä sykkii jatkuvasti kehittyvä, monipuolisten palveluiden kaupunkikeskus.

Kuusamon julkiset ja yksityiset palvelut ovat jo pitkään vastanneet niin määrältään kuin laadultaan keskikokoisen kaupungin palveluja. Hallinnollisesti Kuusamo kuuluu Koillismaan seutukuntaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan. Kuusamon kaupunki on savuton työpaikka 1.1.2014 alkaen.


Osoite: Porkkatie 2, 93600 Kuusamo

Sinulle suositellut työpaikat