Toimintaterapeutti, psykiatria, 2 paikkaa - Kanta-Hämeen keskussairaala

Toimintaterapeutti, voisimmeko olla tuleva työnantajasi?

Etsimme kahta toimintaterapeuttia toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin psykiatrian tulosalueelle Hämeenlinnaan. Tehtävät sijoittuvat aikuispsykiatrian osastolle tai aikuispsykiatrian poliklinikalle. Psykiatristen sairauksien tuntemus on eduksi, mutta ei ehdoton edellytys, sillä perehdytämme sinut tarvittaessa psykiatristen sairauksien erityispiirteisiin ja kollegiaalista tukea tarjoamme mentoritoiminnan muodossa. Keskeisiä toimintaterapeutin tehtäviä ovat toiminta- ja työkyvyn arvioinnit, yksilöllisen ja ryhmämuotoisen toimintaterapian suunnittelu ja toteutus sekä osallistuminen moniammatillisen työryhmän työskentelyyn. Resurssiemme lisääntyessä kehitämme toimintaterapeuttien työnkuvaa ja tehtävässä pääsee vaikuttamaan oman työn sisältöön. Yhteistyötä tullaan jatkossa tiivistämään koulutettujen kokemusasiantuntijoiden kanssa ja sairaalamme intensiiviyksikköön ollaan perustamassa toiminnallista ryhmää. Valtuustomme teki juuri yksimielisen päätöksen uuden, inhimillisen Assi -sairaalan rakentamisesta ja uusien tilojen on tarkoitus valmistua vuosien 2025-2026 taitteessa. Siirryttäessä kohti Assi -sairaalaa kehitämme toimintaamme vastaamaan tulevaisuuden moderneja psykiatrian hoitonäkymiä ja osallistamme henkilöstöä uuden sairaalan suunnitteluun.

Etsimämme henkilö menestyy työssään hyvien hoitosuhde- ja työryhmätyöskentelytaitojen lisäksi siten, että hänellä on hyvät itsereflektiotaidot, hän uskaltaa haastaa sekä itsensä, että työryhmänsä ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta sekä allekirjoittaa sairaanhoitopiirimme arvot; näytämme esimerkkiä - ylpeydellä, uskallamme - koko sydämellä, toimimme - sinua kuunnellen ja onnistumme - aina yhdessä. Arjen muuttuvissa tilanteissa joustavuus sekä valmius vastata nopeastikin vaihtuviin tilanteisiin auttavat tehtävän menestyksellisessä hoitamisessa. Arvostamme perehtyneisyyttä arviointi- ja kuntoutusmenetelmiin sekä kokemusta moniammatillisesta tiimityöskentelystä sekä halua oppia ja kehittää omaa työtä ja psykiatrian tulosalueen toimintaterapeuttien työnkuvaa. Toimintaterapeutilta vaaditaan omatoimista, itsenäistä ja vastuullista työotetta sekä ripaus sinnikkyyttä. Pakolliseksi vaatimukseksi asetamme vain toimintaterapeutin ammattitutkinnon ja tärkeintä on löytää sinut, oikea henkilö, joka sovit meidän tiimiin.

Tarjoamme tehtävän, jossa pääset aidosti vaikuttamaan oman työn sisältöön, hyödyntämään omia vahvuuksiasi ja oppimaan uutta. Neuvomme ja autamme sinua työssäsi, olit sitten alan kokenut asiantuntija tai vielä urasi alkutaipaleelle. Kanta-Hämeen keskussairaala on koulutusmyönteinen organisaatio ja tarjoamme hyvät lisäkoulutusmahdollisuudet oman osaamisen kehittämiseen niin sairaalan sisäisillä kuin ulkoisilla koulutuksilla.

Edellytämme laillistetun toimintaterapeutin tutkintoa.

Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä. Tehtävään valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan mahdollisimman pian valintapäätöksen saatuaan määräajassa. Palkkaus ja muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan. Käytössä on kuuden kuukauden koeaika. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri on rohkea ja uudistuva 11 kunnan, 1900 työntekijän ja 171 000 kantahämäläisen sairaanhoitopiiri. Haluamme olla inhimillinen sairaala potilaille ja henkilöstölle. Tavoitteemme on olla edelläkävijä vaikuttavuudessa ja tiedolla johtamisessa. Kanta-Hämeen keskussairaala on henkilöstömme ja potilaiden mielestä ihmisen kokoinen sairaala. Henkilöstöetuuksia meillä on tarjolla monipuolisesti, muun muassa laajat työterveyspalvelut, Sportti&KulttuuriPassi ja työsuhdematkalippu. Henkilökuntayhdistyksemme Hämeenlinnassa ja Riihimäellä tarjoavat myös monenlaista urheilu-, kulttuuri- ja vapaa-ajantoimintaa. Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä on lyhyet matkat ja hyvät kulkuyhteydet pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaalle. Kanta-Hämeen keskussairaala on savuton sairaala.

Lisätietoja

http://www.khshp.fi/rekry
http://www.ahvenistonsairaala.fi

Tutustu työnantajaan

Aikuispsykiatrian poliklinikat: osastonhoitaja Minna Kaasinen puh. 040 634 2700
Aikuispsykiatrian osastot: osastonhoitaja Vesa Virtanen puh 040 683 2278
Sähköpostilla tiedustelut: etunimi.sukunimi@khshp.fi

Psykiatrian tulosalue
Osoite: Ahvenistontie 20, 13530 Hämeenlinna

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä tuotamme erikoissairaanhoidon palveluja 11 jäsenkunnan 171 000 asukkaalle. Työkavereita meillä on noin 1 900 kahdessa eri yksikössä Hämeenlinnassa ja Riihimäellä.

Henkilöstöetuuksia meillä on tarjolla monipuolisesti, muun muassa laajat työterveyspalvelut, Sportti&KulttuuriPassi ja työsuhdematkalippu. Henkilökuntayhdistyksemme Hämeenlinnassa ja Riihimäellä tarjoavat myös monenlaista urheilu-, kulttuuri- ja vapaa-ajantoimintaa. Hämeenlinnasta ja Riihimäeltä on lyhyet matkat ja hyvät kulkuyhteydet pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaalle.

Kanta-Hämeen keskussairaala on savuton sairaala.