Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Kymenlaakson Orkesteri Oy (Kymi Sinfonietta) hakee toimitusjohtajaa, joka johtaa orkesterin toimintaa kansainvälisessä työyhteisössä, työalueenaan Kotka ja Kouvola.

    Kymenlaakson Orkesteri Oy:n toimitusjohtaja vastaa orkesterin toiminnan kokonaisuudesta, johon kuuluu talous, taiteellinen kokonaissuunnittelu ja sen eteenpäin vieminen yhdessä eri yhteistyötahojen kanssa, kapellimestarien ja solistien kiinnittäminen, kotimaisten ja kansainvälisten yhteyksien sekä työyhteisön kehittäminen.

    Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
    Hakijalta edellytetään kokemusta johtamis- ja hallintotyöstä, hyviä esimiestaitoja sekä työyhteisön kehittämishalua. Työssä tarvitaan laajaa suomalaisen ja kansainvälisen musiikkielämän, klassisen musiikin ja orkesterin tuntemusta sekä konserttituotantojen kokonaishallinnan ymmärrystä. Eduksi katsotaan myös hyvät yhteydet alan (suomalaisiin ja kansainvälisiin) toimijoihin. Arvostamme myös muuttuvan toimintaympäristön luomien haasteiden ymmärtämistä ja ymmärrystä erilaisista kumppanuus- ja rahoitusmahdollisuuksista orkesterin tulevaisuuden toiminnan turvaamiseksi.

    Kielitaitovaatimuksena on hyvä suomen ja englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito, monipuolinen kielitaito luetaan eduksi. Tehtävässä edellytetään myös hyviä esiintymis-, vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja sekä ratkaisukeskeistä asennetta haastavissakin tilanteissa.

    Tarjoamme mielenkiintoisen työn yhdellä suomalaisen orkesterikentän näköalapaikoista monipuolisten työtehtävien parissa - toimitusjohtajana korkeatasoisessa orkesteriosakeyhtiössä. Työ toteutetaan pääasiallisesti lähityönä.

    Tehtävä täytetään 1.4.2025 alkaen tai sopimuksen mukaan.
    Tehtävässä on 6 kuukauden koeaika. Toimitusjohtajaksi valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä selvitys terveydentilastaan.

    Tehtävää haetaan sähköpostilla mikko.hauhia@kotka.fi. Vapaamuotoisessa hakemuksessa tulee olla myös palkkatoive ja CV. Sähköpostiin otsikko Toimitusjohtaja. Hakuaika päättyy 28.2.2025 klo 23.59 mennessä.

    Lisätietoja

    http://www.kymisinfonietta.fi

    Näytä vähemmän Näytä lisää
    Yhteystietomme

    Lisätietoja toimitusjohtajan tehtävästä antavat hallituksen puheenjohtaja Mikko Hauhia (puh. 050 338 7331) ja varapuheenjohtaja Nita Ahola (puh. 040 503 8387).

    Tietoa organisaatiosta

    Kymi Sinfonietta on energinen ja innovatiivinen kahden kaupungin orkesteri. Huippuvierailijat Suomesta ja ulkomailta tuovat kipinää taiteelliseen työskentelyyn. Orkesterin monipuolinen ja kiitetty ohjelmisto, Uuno Klami -sävellyskilpailujen finaalikonsertit, pienryhmien laaja jalkautuminen yleisön pariin, kansainväliset yhteistyökuviot sekä erityisproduktiot ovat saavuttaneet uskollisen ja laajan yleisön. Tämän Suomen ainoan osakeyhtiömuotoisen orkesterin ylläpitäjä on Kotkan ja Kouvolan kaupunkien omistama Kymenlaakson Orkesteri Oy. Sen taiteellisina partnereina toimivat Topi Lehtipuu ja Jukka Perko.

    Sijainti
    Keskuskatu 33
    48100 Kotka

    Tutustu työnantajaan
    Muut tiedot

    Muut tehtävään liittyvät tiedot

  • Etätyö: Osittainen etätyömahdollisuus
  • Sinulle suositellut työpaikat

    Kymenlaakson Orkesteri Oy

    ToimitusjohtajaHakuaika päättyy28.2.202523:59

    Työavain 639877

    Kotkan kaupunki

    TalouskoordinaattoriHakuaika päättyy19.2.202515:00

    Työavain KOTKA-03-2-25

    Kotkan kaupunki

    ErityissuunnittelijaHakuaika päättyy11.2.202515:00

    Työavain KOTKA-02-3-25

    Kouvolan kaupunki

    JoukkoliikennepäällikköHakuaika päättyy17.2.202523:59

    Työavain KVL-30-27-24

    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy. 

     

    Kuntarekryn hakijaportaali ja kirjautuminen on uudistunut. Lue lisää täältä.